Arviot

Baptists – Bushcraft

Convergen kitaristi Kurt Ballou on toiminut levyn tuottajana ja ukkohan onkin näissä hommissa jonkin sortin standardi. Bushcraftin soundi on selkeä, miellyttävän luomu ja ennen kaikkea sopivan räväkkä. Likaista ja helvetin tiukasti soitettua raivoa ilman liiallista mathcorentylsää kulmittelua.

Barbe-Q-Barbies – Breaking All the Rules

Vuosituhannen alkupuolella perustetun bändin yhteissoitto oli tiukkaa jo debyytillä All Over You (2010), eivätkä tyyliseikatkaan ole dramaattisesti muuttuneet. Viisikko seikkailee yhä jossain autotallirockin ja powerpopin välimaastossa. Cheap Trickin ja Runawaysin kaltaisten klassisten verrokkien vastapainoksi mieleen nousevat vaikkapa kotimaiset The Flaming Sideburns ja Sweatmaster.

Darkthrone – The Underground Resistance

The Underground Resistancella vanhat ketut tekevät yllättävän tempun ja puskevat ulos paketin eeppistä heavy metalia. Käytännössä tämä tarkoittaa 2000-luvulta tuttua Darkthrone-tyyliä hieman totuttua melodisempana ja entistäkin vähemmän blackinä. Mukana menossa ovat myös Bathoryn ylväys, rippailu metallibändeiltä, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, sekä kivuliaaseen erektioon jämähtänyt keskisormi.

XIII – Helltongue

Riffit. XIII luottaa grooven, thrashin ja paikoin hardcoren voimaan. Täysin häpeilemättömästi. Sekaan mahtuu muutamia välittömästi niskat nykimään pistäviä riffejä ja vekkuleita leadeja, mutta pääosassa on tasaisuus ja valitettavasti myös mitäänsanomattomuus. Kun tuotanto on näinkin rupista ja paikoin jopa puuroista, riffikynästä olisi pitänyt irrota jotain selvästi kovempaa. Nyt XIII jää tasolle, jossa se ei anna syytä palata albumin pariin uudelleen vaan saa haikailemaan parempiensa perään.

Evestus – No God

Soundimaailma on melko omaperäinen, mikä on todella harvinaista tässä genressä. Biiseistä löytyy paljon mielenkiintoisia elementtejä ja kiinnostavia yksityiskohtia. Harmi vain, että itse biisit ovat melko keskinkertaisia.

Grendel – Voices of the Dawn

Viiden kipaleen nivaska on optimaalinen mitta jämerälle leirinuotiorockille, senhän jo Alice in Chains tiesi. Grendelin touhussa on etäisesti samaa, mutta enemmän otteensa tuo mieleen seesteisemmät Amorphis-himmailut. Melodiakuluissa ja poljennossa on runsaasti samoja kaikuja, ja ujeltelevat kiipparit ja urut pönkittävät tuntemusta. Kyse ei silti ole kopioinnista vaan lämminhenkisestä mielleyhtymästä.

Shades of Nowhere – Nowhere Town

Esimerkiksi The Gaslight Anthemin musiikissa on enemmän Brucea kuin turkulaisissa, mutta myös Shades of Nowhere laulaa samanlaisia, pienen ihmisen elämää kuvaavia tarinoita. Kappaleiden melankolisesta pohjavireestä löytyy paljon silkkaa poppia, mutta korvia höristämällä vaikutteita löytyy myös punk- ja irkkurockista. Bändi on saanut sovitettua näistä osasista lähes koko levyllisen mainiosti eteneviä ja suurelta osin erittäin tarttuvia kappaleita, joilla se onnistuu kuulostamaan selkeistä vaikutteista huolimatta riittävän paljon itseltään.