Arviot

Rock Masters Band – March of the Pink Fat Elephants

March of the Pink Fat Elephants on yksinkertaisesti väsynyttä hitusen psykedeelistä bluesrockia. Sen juuret ulottuvat Led Zeppeliniin ja Rollareihin asti, mutta tietyllä tapaa seassa haisevat myös Queens of the Stone Agen kaltaiset nykyisemmän linjan edustajat. Riffit pörisevät kovin tutunkuuloisesti, soundit ovat tarkoituksella surisevat ja efektejä riittää suuntaan ja toiseen, aina ponnettomia lauluja myöten. Tavallaan tästä haluaisi pitää kovasti, sillä parhaimmillaan tämän sortin pörinä on sitä ehdotonta parhautta.

Spock’s Beard – Brief Nocturnes and Dreamless Sleep

Solisti Nick D’Virgilio poistui viime vuonna orkesterista henkilökohtaisten syiden ja muiden kiireiden vuoksi, joten Spock’s Beard joutui hankkimaan samalla kertaa kaksi uutta jäsentä. Brief Nocturnes and Dreamless Sleep on ensimmäinen levy uuden laulajan, Enchantista tutun Ted Leonardin, ja uuden rumpalin Jimmy Keeganin kanssa.  Hyvin kaverit tonttinsa hoitavat, ja etenkin Leonardin laulu toimii loistavasti tässäkin yhtyeessä. Sitä paitsi, miehen kynäilemä avausbiisi Hidin Out kuuluu levyn parhaimpiin.

Uhriristi – Maailma palaa

Maailma palaa sen sijaan edustaa varsin miellyttävää 90-lukulaista synablackiä suomeksi rääytyillä sanoituksilla. Mielikuviin putkahtelevat aiemmin mainittu DMB, Funeris Nocturnum ja Thyrane, eli meininki on melodista suomiblackiä joka on oikealla tapaa rosoista ja hiomatonta, minkä ansiosta Uhriristi kuulostaa juuri tässä ajassa jopa pirteältä ja tuoreelta.

Intronaut – Habitual Levitations

Habitual Levitations on yhdeksän raitaa käsittävä kokonaisuus, joka tuntuu olevan jollakin lailla epävarma suunnastaan läpi koko kestonsa. Avarat laulumelodiat sulautuvat näppärästi stoner/shoegaze-kuljetuksiin. Sacha Dunablen laulu on varsin eteeristä ja sinänsä kaunista, joskin paketti tuntuu nojaavan pitkälti erityisesti rytmisektion vankkaan selkärankaan.

Kvelertak – Meir

Yllätysefekti on poissa, sille ei voi mitään. Bändi ei pyri uudistumaan dramaattisesti, mutta tällä biisimateriaalilla ei tarvitsekaan. Nimi Meir (= enemmän, lisää) kuvaa tuotosta hyvin, sillä nopea groove, tarttuvuus, mahtipontisuus ja silkka raivokkuus on viritetty entistä suuremmille tehoille, jos se on edes mahdollista.