Arviot

Hateform – Sanctuary in Abyss

Lähtökohtaisesti orkesterin death metaliin pohjautuva ja hivenen thrashin puoleltakin ammentava musiikki on aina ollut makuuni. Silti kumpikaan kahdesta aiemmasta täyspitkästä ei ole tahtonut avautua sitten niin millään, vaikka olen kuinka halunnut ja useasti läpi pyöritellyt. Sisäistämisongelmani ei ole johtunut tyylillisistä, toteutuksellisista tai soitannollisista seikoista, vaan yksinkertaisesti siitä, että kappaleissa on aina tuntunut olevan liiankin paljon tarttumapintaa. Täysillä mukaan tempautumisen sijasta olen aina jäänyt ihmettelemään kuka-mitä-häh-kyl-määki-Turuus-tyyppisesti. Tällä uutukaisella ongelmani on selkeästi aiempaa lievempi, vaikka sisältörikkautta ja vauhtia tuntuu vieläkin olevan hieman liikaa tällaiselle puolisavolais-puolihämäläiselle.

For the Imperium – Hail the Monsters

Levy on pullollaan kovan luokan esityksiä. Sexual Advisoryn System of a Downin ja Faith No Moren välimaastossa kulkeva punkhenkinen räyhäys, Heaven Shall Fall/Hell Will Returnin koskettavan melodisuuden ja ärsyttävän turboriffittelyn välinen liitto ja Army of Deathin ysärikuolosimulaatio vakuuttavat välittömästi. Mutta eivätpä videobiisi Sudden Death tai hämärillä kuoro-osuuksilla varustettu Satan det gör ont ole sen huonompia.

Deathchain – Ritual Death Metal

Ritual Death Metal aloittaa selkeästi kolmannen vaiheen Deathchainin uralla. Ensimmäinen piti sisällään räyhäkästä death/thrashiä, toinen tummasävyisempää ja raskaampaa death metalia ja kolmas tuo pakettiin mukaan runsaan melodisuuden ja jopa black metaliin vivahtavat elementit.

Process – Through Acknowledgement Only

Process onnistuu naittamaan yhteen metalcoren ja death metalin parhaat piirteet, ja yhtye kuulostaa yhdistelmältä All That Remainsiä ja muutamaa teknistä pohjoisen Euroopan kuolometallijyrää. Paikoin riffit ovat niin hurjaa sahausta, että sydämestä vihloo, mutta ”herkkyys” ja rankkuus ovat levyllä erinomaisessa balanssissa ja myös melodioissa löytyy!

Alastor – Out of Anger

Riffejä jauhetaan maanisesti ja kuorrutetaan ne painostavasti ärjyvällä uudella vokalistilla Mish Jarskilla. Levyn nopeusindeksi ei genre huomioiden ole erityisen päätähuimaava, mutta eipä sen tarvitsekaan, sillä musiikin painoarvo on tällä tavoin parempi jo ihan kirjaimellisestikin. Tätä alleviivaavat myös albumin tanakka soundimaailma sekä vihaa ja turhautumista tihkuvat sanoitukset.