Arviot

Abrahma – Through the Dusty Paths of Our Lives

Liika vain tuppaa olemaan liikaa, sillä pitkälti toista tuntia kestävä Through the Dusty Paths of Our Lives harhailee turhan päämäärättömästi tunnelmasta ja kappaleesta toiseen eikä uskalla tai osaa sukeltaa tarpeeksi syvälle huuruiseen jamifiilikseen. Oikeanlaisen rentouden puuttuessa musiikin letkeä tunnelma kääntyy usein itseään vastaan, ja osasyypäänä ovat hivenen liian latteat ja elottomat kokonaissoundit.

Modern Day Citizen – From the Shell

Soundimaailma on mukavan iso ja tanakka, mikä saa biisit avautumaan täyteen potentiaalinsa. Kevyemmät elementit eivät kuitenkaan jää jyräyksen alle vaan hengittävät hienosti kaiken alla. Hienoa on myös, kuinka laaja-alaisesti kitaroita on käytetty. Siinä missä keskinkertaisempi yhtye olisi käyttänyt perinteisimpiä kosketinkuvioita täyttämään äänimaailmaa, MDC on hakenut kitaroistaan vastaavia nyansseja.

Spiders – Flash Point

Flash Point ei ole täyspitkänä aivan niin kova kuin toivoin, mutta erittäin nasevan ja tyylikkään kokonaisuuden sen yhdeksän pääsääntöisesti alle kolmen minuutin mittaista kappaletta silti muodostaa. Maanmiehensä Nicke Anderssonin parin viimeisimmän rokkikokoonpanon tavoin Spidersinkin maailma sijaitsee täysin 70-luvulla. Aikakauden aito ja rosoinen mutta erittäin lämminhenkinen tunnelma on tavoitettu aina tuotantoa myöten hienosti. Paikoittaisen, lähinnä soundillisen potkunpuutteen voi helposti korvata volumenupikkaa myötäpäivään kääntämällä.

Devin Townsend – Epicloud

Mikä voisi mennä pieleen, kun luvassa on muhkea paketti Devin Townsendia menevimmillään ja massiivisimmillaan? Ja mukana on vielä Annekekin! No, mikään ei varsinaisesti menekään, mutta kovimman viimeisen latauksen uupuessa Epicloud jää hieman tasapaksuksi. Levyllä on mukana useita kourallisia suorastaan riemastuttavia osia ja läjä Devinin juustoisimmalla tavalla tarttuvia kappaleita, mutta myös hieman liiankin suoraksi vedettyjä mutkia ja Synchestra-albumin (2006) tavoin tahattomasti ylipaisuteltua kliimaksittomuutta.

Kobra and the Lotus – Kobra and the Lotus

Out of the Pitin tietoinen unohtaminen on sinällään ymmärrettävää, sillä Kevin Churkon (Ozzy Osbourne, Five Finger Death Punch…) tuottama uutukainen on merkittävä loikka eteenpäin. Tyyli on selkiytynyt perinnetietoiseksi power metaliksi, ja erityisesti keulakuva Kobra Paige on todella löytänyt äänensä. Naisen seksikäs olemus on myös varmasti auttanut saamaan huomiota sekä Simmonsilta että kansainväliseltä metallimedialta.

The 69 Eyes – X

Tuloksena on koko rahalla melankolista melodiaa ja bändin mukaan ensimmäistä kertaa myös henkilökohtaisia lyriikoita. Ja mistäs muusta vampyyri kirjoittaisi kuin sydänsuruista. X on tuotettu ja hiottu huolella, laatu kuuluu Love Runs Awayn jenkkikertosäkeistä päätösraitaan, yllättävän johnnycashmäiseen When A Love Comes to an Endiin. X:n kitarointi on yllättävän jouhevaa, ja laulujen osalta on mainittava, että Jyrki Linnankiven soundi on tuotettu niin erilaiseksi, ettei miehen maneereja tunnista lainkaan.

Fortið – Pagan Prophecies

Todellisuudessa yhtyeen musiikki ei ole kokenut suuriakaan muutoksia, vaan ilmaan tärähtelee edelleen eeppistä ja sopivissa määrin melodista pakanametallia vahvoilla norjablackpainotuksilla. Vastaavaa musiikkia ovat distrolistat puolillaan, mutta yhtyeen johtohahmo Einar Guðmundsson (aka Eldur) osoittaa keskimääräistä omalaatuisempaa musiikillista luovuutta.