Gotham O.D:n kiertuepäiväkirja Kiinasta

Inferno kertoi toukokuussa, että Firebox Agency vie tänä vuonna suuren määrän suomalaisia rockbändejä Kiinaan. Kuinka selätetään kuumuus, kielimuuri ja kulttuurierot? Kuinka monta kertaa matkan varrella kuullaan huonoja uutisia? Entä kuinka luonnistuu härmän pojilta puikoilla syönti? Lue seikkaperäinen kertomus Gotham O.D:n kiertueesta kaukoidässä!

Teksti: Gotham O.D Kuvat: Jari Matilainen ja Jone Matilainen www.gothamod.com

3.-4.8. Kotimaa kun taakse jäi

Gotham O.D:n toistaiseksi suurin seikkailu alkoi perinteisesti orkesterin kasaantuessa pikkubussiin laulaja Ilkan ja basisti Jessen lähtiessä kyytiin Pieksämäeltä, rumpali Jonen Leppävirralta, miksaaja Olli Huttusen Varkaudesta, kosketinsoittaja Mikin Joroisista ja kitaristi Juuson Juvalta. Kuskina toimi bändin entinen kosketinsoittaja Kimmo Hänninen, joka myös noutaisi orkesterin kentältä paluulennon jälkeen.

Matka alkoi iltapäivästä ja menimme vielä vetämään viimeiset treenit saavuttuammeVantaalle. Tässä vaiheessa mukaan liittyi vielä rumputeknikko/roudari Jari Matilainen. Tapasimme vielä ennen lähtöä myöhemmällä lennolla seurueeseen liittyvän valokuvaaja/kiertuemanageri Lars Johnsonin, sekä manageri Mikko Varjamon. Treenien jälkeen paineltiin nukkumaan muutamaksi tunniksi Helsingin Punavuoreen, aamukuudelta ylös ja hyppäys edellisenä iltana tilattuun taksiin. Siitä sitten Simonkallion kautta Helsinki-Vantaalle ja check-iniin.

Reissun ensimmäiset säädöt alkoivat tässä vaiheessa – Vaikka ennakkoon olikin selvitetty matkatavaroiden painoraja 23kg/henkilö, kävi ilmi itämaisen ja huonosti suomea puhuvan lentokenttävirkailijan kanssa ihmetellessä, että vain yhden laukun per henkilö sai laittaa ilmaiseksi ruumaan. Teippailtiin sitten kitaralaukkuja ja peltikoteloita yhteen, ja saatiin näin varsin pienin kustannuksin laukut koneeseen. Tämmöinen varsin itämainen säätö heti kärkeen oli hassua sinänsä kun Kiinaan vielä oltiin lähdössä. Check-in-spedeilyn ja turvatarkastuksen läpi sitten odottelemaan lentoa, joka lähtisi kohti Moskovan Sheremetyevoa kello 9.25.

Porttinumero olikin matkan varrella vaihtunut, ja boardingiin meinasi tulla pikku kiirus kun tätä ei huomioitu ihan ajoissa. Tästä huolimatta koneessa oltiin aikataulussa ja matka pääsi alkamaan smoothisti. Lennettiin siis kohti Moskovaa jatkaen siitä Pekingiin. Tätä faktaa muistettiin ihmetellä porukalla vielä koneessa, koko orkesteri oli nimittäin melko fiiliksissä siitä että Kiinaan vaan todellakin ollaan rokkirundille menossa. Wok and Woll, niinkuin joku sattuvasti asian ilmaisi. Meininki oli muutenkin kohdallaan kun Savon pojat viihtyivät koneessa ja heittivät perinteisesti melko mauttomia sketsejä toki repeillen vähän väliä hersyvään nauruun.

4.-5.8. Moskovassa tiemme erkanivat

Moskovaan saavuttiin parin tunnin lennon jälkeen klo 12.30 paikallista aikaa, ja valtaosa porukasta jatkoi lähes suoraan toisella lennolla Pekingiin, jonne he saapuisivat klo yksi yöllä paikallista aikaa. Jone ja Jari jäivät tässä vaiheessa Moskovaan odottamaan toista, myöhäisempää jatkolentoa, joka lähti vasta noin klo 19.45. Serkukset tappoivat aikaa kiertelemällä kenttää, ihmetellen loputtomia maatuska-matkamuistomyymälöitä ja käymällä syömässä viimeiset länsimaisemmat ravintolasapuskat vähään aikaan. Myös parit länkkärioluet kumoutuivat varsin kumisen makuisia pihvejä järsiessä. Ilman sen kummempia hässäköitä pojat hyppäsivät jumbojetin kyytiin ja kohti Pekingiä. Pitkä lento alkoi.

Sillä välin muut pojat olivat jo pitkällä painelemassa Itä-Aasian suuntaan. Matkalla Juuso jututti vieressä istuvaa puolalaista naismallia, joka kertoi hauskan anekdootin kielen ymmärrysongelmista. Hän nimittäin oli ollut kuvauksissa, joissa kuvaaja oli pyytänyt kuvattavia malleja avaamaan silmät ja hymyilemään toteamalla tyylikkäästi “Open your ass and smell.” Tämä aiheutti luonnollisesti hieman repeilyä Juusossa ja muissa pojissa. Pekingissä äijät saapuivat tyhjyyttään ammottavan valtavan kentän kolmosterminaaliin ja tappoivat aikaa mm. oluen merkeissä. Pojat antoivat myös lentokentän baarin työntekijöille bändin levyn, ja eipä aikaakaan kun valtavalla asemalla soi Gothamien raskas rock. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että musiikki laittoi unisesti luuttujaan heilutelleet siivoojat sutimaan melkoisella vauhdilla. Tämä aiheutti luonnollisesti hilpeyttä Gothamin iloisessa seurueessa.

5.8. Pekingissä kohtasimme jälleen

Saavuttuaan Pekingiin klo 7 aamulla paikallista aikaa Jone ja Jari kohtasivat “Isi tässä terve”- kylttiä heiluttelevan Xoundforce Entertainmentin artist managerin, Chuckin, joka siis olisi äijien mukana koko rundin ajan. Tämän jälkeen he soittivat pojille, jotka olivat terminaalissa 2… Aikamoisen sekoilun jälkeen kävi yllättäen ilmi, että Jone ja Jari olivatkin laskeutuneet ihan eri puolille valtavaa, lohikäärmeen muotoista kenttää. Alkupään porukka odotteli vielä tuskallisen hetken omassa terminaalissaan, kunnes Jone, Jari ja Chuck saapuivat hakemaan heitä – matkaa oli useita kilometrejä. Tässä yhteydessä myös saimme kuulla, että suunnitellun ja sovitun kahdeksan keikan sijasta vetoja olisikin vain neljä. Pari ärräpäätä pääsi sitä ihmetellessä ja kun Chuckilta kysyttiin mistä ihmeestä moinen johtuu, oli vastauksena että “For some reason” ja tarkennusta tähän ei saatu. On mahdollista että Chuck myöskään ei ollut saanut esimieheltään sen tarkempaa tietoa. Vaikka ihmetytti ja ketutti, ei tietysti ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin eli melko tunkkaisen ja savusumuisen Pekingin halki valtavalle rautatieasemalle. Siellä porukka odotteli kuusi tuntia junan lähtöä. Meno oli kuumaa, rautatieasema oli varsin sykkivä, joten osa porukasta veti pienet nokoset.

Matka jatkuu Midi ocean music festivaaleille

Odoteltuamme kuusi tuntia, tuli aika nousta Qindaoon vievään junaan. Juna kulki hieman kovempaa kuin paikalliset pendoliinomme ja matkasimme halki Kiinan huippunopeutenamme noin 310 km/h. Matkattuamme noin seitsemän tuntia junalla saavuimme Qindaoon, joka oli vielä Pekingiäkin kuumempi paikka. Onneksemme ilma vain ei ollut yhtä tunkkainen ilmansaasteista. Qindaossa ei ollut aikaa ihmettelyyn, vaan hyppäsimme suoraan festivaalin järjestämään linja-autoon, joka vei meidät Rizhaoon.

Rizhao on kiinalaisittain pieni kaupunki (noin puolikas Helsinkiä) meren rannalla. Kaupungissa näkyi niin Kiinan vauraus kuin sen kääntöpuolikin. Heitimme paikalliset rokkarit mielestämme hulppeaan hotelliin, joka saikin meidät miettimään, mitä olisi varattu meidän varallemme. Silti olimme todella yllättyneitä, kun meidät vietiin vielä hulppeampaan, noin 30 kerrosta korkeaan hotelliin, josta oli huikeat maisemat kaupungille. Ilmeisesti kaikki länkkäribändit olikin majoitettu näihin kaksoistorneihin ja välillä meno aulabaarissa yltyi aikamoiseksi kansainväliseksi juhlimiseksi. Oli kuitenkin aika valmistautua vetämään mahtava keikka kiinalaiselle festariyleisölle ja tiesimme sen olevan todellinen tulikoe Gothameille.

6.8. Why are you so nice?

Ocean Midi Music Festival on Kiinan suurin festivaalitapahtumien sarja, joita järjestetään Kiinan eri kaupungeissa. Järjestelyt festivaaleilla osoittautuivat lämmintä alivahvaa olutta lukuun ottamatta vaikuttaviksi ja hyvin toimiviksi. Oluen lämpötila ei kuitenkaan vaikuttanut sen nauttimiseen ja nautimmekin kaikki sitä jopa siinä määrin, että hehkeät kiinattaret sitä jopa ihmettelivät. Nimmareiden kirjoitus ja valokuvaus alkoi jo tässä vaiheessa, mutta mikäs siinä on mukavien kiinalaisten kanssa toimiessa. Henkilökuntaa oli niin backstagella kuin itse lavallakin todella paljon ja homma toimi hyvin. Keikka oli aikataulutettu alkamaan kello 16.45 ja aikataulu piti täsmälleen. Aikaa kamojen roudaukseen ja säätämiseen oli vain 15 minuuttia, joten sähläilyyn ei ollut aikaa.

Vedimme määrätietoisesti kamat pystyyn jo siinä vaiheessa yleisöä huudattaen. Jengi olikin melko pähkinöinä jo ennen keikan aloitusta, joten alkunauhan lähtiessä soimaan ja bändin astuessa lauteille nyrkit olivat pystyssä ja huutomyrsky melko kova. Yleisöä oli siinä vaiheessa paikalla n. 3000 ja myöhemmin saimme kuulla että nettiin streamattuna keikkaa seurasi noin 250 000 henkeä. Keikalla meno oli mahtava ja bändin ja yleisön vuorovaikutus kohdallaan. Kiinalainen yleisö hillui täysillä ja moshpit alkoi pyörimään jo ennen viimeistä biisiä. Puoli tuntia mahtavaa energiaa, kiitos!

Keikan jälkeen alkoikin sitten savolaispoikain päätäkin hieman pyörryttänyt sekoilu nimmareiden kirjoituksen ja valokuvien oton tiimoilta. Ranteet vääränä, posket hymyilystä kipeänä ja hikikarpalot otsalla väänsimme nimiämme kaikkeen mihin muste nyt ylipäätään tarttuu, mutta kivaa oli. Mahtavaa, joskin välillä vaivaannuttavan yli-innostunutta, porukkaa riitti pyytämään kuvaan sekä nimmareita. Jotkut kiinalaisista faneista kyselivät tärisevin äänin ja käsin: “Why are you so nice?” Ihmettelimme tätä, koska eihän tulisi mieleenkään käyttäytyä ylimielisesti niin mukaville ja fanittaville ihmisille. Koko illan päätteeksi oli aika lähteä jenkkibändi Steelheartin kitaristin Chris Risolan kanssa hotellin aulabaariin hieman viihtymään. Ja me totta vie viihdyimmekin.

Leisure suit Larrys ja taifuunivaroitus

Muistatte varmaan valokuvaajamme sekä kiertuemanagerimme Lars Johnsonin ja sen tosiasian, että myös hän tuli eri lennolla. Siis sillä kolmannella seuruettamme kuljettaneella reitillä. No siinähän tietenkin kävi sillä lailla, ettei sekään mennyt ihan kuin Strömsössä.

Lars saapui perjantaina vasta noin kello 14. Tässä vaiheessa me kiidimme jo luotijunassa kohti Qindaoa – eli Lars jäi valitettavasti jälkeen. Homma ei myöhemmin yhtään helpottanut, kun Lars taisteli moninaisten vaiheiden jälkeen yksin tiensä Pekingistä Qindaoon odottamaan meitä. Meidän oli tarkoitus mennä Rizhaosta festareiden jälkeen Qindaoon, josta lentäisimme yhdessä Shanghaihin. Soittelimme Larsin kanssa puolin ja toisin useita kertoja, ja yritimme Chuckin kanssa järjestellä mahdollisimman pikaista kohtaamista. Meitä hieman huvitti Chuckin tapa ääntää Larsin nimi “Larrys” mistä Lars saikin uuden Leisure Suit Larry -kutsumanimen.

Jossain vaiheessa lauantaina kuulimme kuitenkin todella järkyttäviä – Kiinan rannikolle on annettu taifuunivaroitus ja Shanghain keikka oli todella uhattuna. Myrskyn piti olla kovin 20 vuoteen. Meistä tämä tuntui keikan peruuntumista lukuun ottamatta aluksi jännittävältä, joten valmistuimme katselemaan tätä luonnon ikioman keisarillisen baletin esitystä korkeasta hotellistamme. Jostain kuitenkin luimme, että hallitus oli evakuoinut 300 000 henkeä ja aallot voisivat nousta jopa 10- metrisiksi. Homma alkoi tuntua melko vakavalta ja kohtaamisemme Larsin kanssa lohduttoman etäiseltä. Muutenkin tunnelmat olivat melko absurdit, koska Euroopan suunnassa taifuuni aiheuttaa harvemmin hankaluuksia keikkailuun.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Jaa mää vai?

Siinä alkoi itse kukin pikkuhiljaa miettimään jopa omaa henkilökohtaista selviämistään, mutta kaikesta huolimatta saimme kaikki jotakuinkin nukuttua. Aamulla ällistys oli suuri, koska korkealta norsunluutornistamme havaitsimme myrskyn menneen ohi ja aurinko paistoi. Myrsky oli muuttanut suuntaa ja laantunut todella hengenvaarallisesta enää vain hengenvaaralliseksi, joten emme oikeastaan enää vaivanneet päätä moisella. Tässä vaiheessa onnemme kääntyi hetkeksi ja kuulimme pääsevämme lentokoneella Shanghaihin tavattuamme ensin kauan kadoksissa olleen veljemme Larsin Qindaossa.

7.8. Vapaapäivä Rizhaossa – Sunnarit!

Palataan hetkeksi pari askelta taaksepäin. Chrisin kanssa juhlittuamme oli seuraava päivä sunnuntai – Sunnarit! Aluksi tarkoituksenamme oli Chuckin aamulla tavattuamme vain käydä lounaalla ja ihan oikeasti olla nauttimatta alkoholia sekä lounaan jälkeen levätä.

Homma kuitenkin hieman venähti. Lounaamme kesti noin 7 tuntia, monta monituista mahtavaa ruokalajia, paljon naurua sekä aikamoisen määrän ihan hyvää paikallista erittäin kylmää lageria. Tämän lounaan aikana meillä oli aikaa tutustua hieman paremmin paikalliseen matkanjohtajaamme Chuckiin. Opettaa hänelle joitakin suomalaisia fraaseja ja myös itse opetella hieman kiinaa. Kiina vain osoittautui meille vähintäänkin yhtä vaikeaksi kuin Suomi Chuckille.

Loppupäivänä aiheutimme Rizhaossa hyväntahtoista hämmennystä, jonka jälkeen päädyimme hotellille. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyimme amerikkalaisten ja brittiläisten ystäviemme kanssa hotellimme aulabaariin, mutta väsymys alkoi ottaa jo yliotteen savolaispojista, joten painuimme suosiolla nukkumaan.

8.8. Kohti Shanghaita

Seuraavana aamuna matka festarin järjestämällä linja-autolla ei startannut ihan kuten piti, mutta se johtui puhtaasti meistä – Pohjattomasta väsymyksestä johtuen osa porukastamme nukkui juhlallisesti pommiin. Hieman meitä nolotti, kun muut kanssamuusikotkin joutuivat odottamaan takiamme. Tästä kuitenkin selvittiin ja erittäin hikisen matkan jälkeen päädyimme takaisin Qindaoon. Qindaon lentokentällä odottelimme vielä noin tunnin Larsia, jonka kohtaaminen osoittautui vähintäänkin tunteikkaaksi. Ei ihan kyyneliä, mutta iloa ja halauksia sitäkin enemmän. Olimme vihdoin valmiita lentämään Shanghaihin yhtenäisenä porukkana.

Shanghai Noon

Lensimme Shanghaihin Qindaosta paikallisen lentoyhtiön koneella. Matka oli mielenkiintoinen, sillä taisimme olla ainoat länkkärit siinä koneessa. Onneksi matka kesti vain vajaa puolitoista tuntia. Voi pojat osasi olla Shanghai melko iso paikka. Siinä sitä oltiin nenä kiinni lasissa ja monttu auki, kun ihmeteltiin menoa. Kai täällä joku on jo suurempaa kuin Ameriikassa, jollei muu niin lämpötila ja ilmankosteus – Kuin olisi puolilämpimässä, mutta todella kosteassa saunassa ollut.

Lentokentältä matkasimme taas takseilla majoitukseen, joka ei tällä kertaa ollut ihan samaa luokkaa kuin Rizhaossa. Huoneet olivat kuitenkin siistejä ja niissä oli ilmalämpöpumput, vaikka meitä kyllä kiinnosti enemmän kylmäominaisuudet. Aika pian huoneet saatuamme matkasimme kohti Chuckin aiemmin kehumaa ravintolaa, jossa kävimme seuraavana päivänä vielä toistamiseen. Ja oikeassa oli, koska ruoka oli aivan taivaallista. Eipä täällä mikään ole huonoa kyllä ollutkaan, kunhan ei syö katukeittiöistä. Nekin varmaan maistuvat ihan hyvälle, mutta veikkaan oman mahan ja kotimaan terveysviranomaisten kiittävän, jos niitä välttelee. Ainoa huono puoli oli öykkäröivät kiinalaiset. Toki kaikki eivät sitä tehneet, mutta toisella kerralla ravintolassa istui vieressämme seurue, joka huusi kuin hinaajalauma. Oikeasti harmitti kun ei tullut korvatulppia mukaan ja vitsailimmekin että pitäiskö meidänkin alkaa huutamaan täysillä vaikka “Suomi on uusi maailmanmestari”-rallatusta tai jotain muuta junttimaista.

Kävimme saapumisiltana vielä hieman hortoilemassa Shanghaissa ilman Chuckia. Emme siis uskaltaneet lähteä kovin kauas. Löysimme kävelyetäisyydeltä kuitenkin ihan mukavan baarin, jossa oli oluita ympäri maailman. Baari oli nimeltään Kaiba ja se oli oli valittu Shanghain parhaaksi uudeksi pubiksi. Siellä nautimme toistemme seurasta sekä parista oluesta ja drinkistä. Taisimmepa jopa nostaa pari maljaa iloisen porukkamme yhdistymisen johdosta. Jossain vaiheessa iltaa tiskillä alkoi eräs paikallinen juttelemaan kanssamme ja kysyi yllättäen meitä keikalle yksityistilaisuuteen siinä samaisessa baarissa seuraavana lauantaina. Kiitimme kohteliaasti, mutta valitettavasti meidän oli kieltäydyttävä kunniasta, koska meille oli jo buukattu festariveto muualla lauantaiksi. Aina ei voi voittaa, mutta onneksi seuraavana päivänä olisi keikka Shanghaissa.

9.8. Keikkapäivä valtavassa Shanghaissa

Hyvin nukutun yön jälkeen olimme intoa puhkuen valmiita päivän koitoksiin. Paikallisen pikaruokalounaan jälkeen kävimme pikaisesti pienessä musiikkiliikkeessä, josta ostimme kieliä, piuhoja, akustisen kitaran sekä vaaleanpunaisen ukulelen. Äärimmäisistä trooppisista olosuhteista johtuen oli meidän tämän jälkeen pakko hieman levyttää ilmastoiduissa huoneissamme. Pian oli kuitenkin aika lähteä kohti illan keikkapaikkaa.

Keikkapaikkana Shanghaissa toimi China live bar. Paikka oli pienehkö kaksikerroksinen, mutta lupaavan oloinen klubi. Aloimme hyvässä järjestyksessä toimittaa sound checkiä ja tunnelma oli toiveikas sekä jännittävän kutkuttava. Hetken aikaa soundeja miksaajamme Ollin kanssa hinkattuamme alkoi tapahtua kummia.

Yhtäkkiä paikan omistaja viittoili intensiivisesti meitä lopettamaan. Paikallisen agencyn Xoundforcen sekä klubin omistajan välille oli tullut jotain kummaa kitkaa, joka johti siihen, että me odottelimme epätietoisina mitä tuleman pitää. Samalla kuitenkin suunnittelimme Larsin kanssa, että otamme promokuvia viereisessä tilassa (Shanghain nykytaiteen museon tyhjä näyttelytila) sillä välin kun paikalliset selvittivät kahnauksiaan. Saimme kuvat, mutta muuten homma päättyi meidän kannaltamme ikävästi. Xoundforcen pomo Nike kielsi meitä soittamasta ääntäkään klubilla joidenkin sopimusrikkomusten vuoksi. Paskiainen.

Yritimme kuitenkin loppuun asti saada soittaa keikka, joka olisi ollut meille hyvin tärkeää. Mielipiteellämme ei valitettavasti ollut mitään painoarvoa, joten keikka jäi soittamatta. Aloimme kuitenkin säätämään, josko voisimme soittaa jossain ex tempore vaikka ilman korvausta. Shanghaissa on olemassa kuitenkin vain kolme klubia, joissa olisimme saattaneet saada soittaa vahvistetusti valtion luvan kanssa. Aikataulukin oli meitä vastaan, joten meidän oli palattava hotellille sekä painua syömään. Illallisella alkoi Juuson selkää jomottaa. Hän oli roudannut kitaranuppia edellä mainitussa baarissa ja niksauttanut selkänsä pahasti. Illallisen jälkeen osa porukasta suuntasi katsomaan Pudong-alueen pilvenpiirtäjiä ja osa lähti kyrpiintyneenä sekä väsyneenä nukkumaan ja potemaan selkäkipua. Näkymät olivat uskomattomat ja kauniit kuvat tallentuivat niin kameroihin kuin muistojen sopukoihinkin. Tämän jälkeen oli retkueemme aika painua nukkumaan, koska aamulla alkaisi matka Nanjingiin kohti keikkaa joka olisi torstaina.

10.8. Matka Nanjingiin

Aamulla yleinen vointi ja vireystila oli Juuson selkää lukuun ottamatta melko hyvä. Juusolle vahvoja kipulääkkeitä naamariin ja matka kohti rautatieasemaa halki aurinkoisen Shanghain saattoi alkaa. Onneksi autoissa oli ilmastointi, koska aurinkoinen Shanghai on lievästikin sanoen kuuma. Päästyämme lentoasemaa muistuttavalle vitullisen isolle rautatieasemalle, piti meidän vielä jonottaa turvatarkastuksen läpi. Huippumukavaa hommaa ison soitinarsenaalin ja reppujen kanssa lämpötilan ollessa +37 astetta ja ilmankosteuden heittämällä yli 100%. Siinä muuten rasva palaa ja ihra tirisee, voimme kertoa!

Tähän väliin voisi hieman mainita kiinalaisista jonottajista, joita meidän kulttuurissamme kutsuttaisiin etuilijoiksi. Nämä kaverit eivät härmäläisillä nakkarin jonoilla pärjäisi. Sen verran hurjaa ja suorastaan itsestään selvää etuilu kaikille heistä oli. Jollet selkeästi jyrää, tulet ohitetuksi. Eli koon puolesta meillä ei ollut mitään hätää, mutta luontainen kohteliaisuutemme jonoissa aiheutti pari ikävää tilannetta.

Kiinalaiset ovat tosiaan aika tarkkaa väkeä, koska rautatieasemallekin tosiaan mennään tarkastuksen läpi. Se ei ole ihan yhtä tiukka kuin lentoasemalla, mutta ei ne viranomaiset sielläkään paljoa hymyilleet ja leikkiä laskeneet. Selvittyämme siitä odottelimme ehkä tunnin ja hyppäsimme taas ylinopeutta ajavaan junaan, joka matkasi kohti Nanjingia.

Saavuttuamme määränpäähän näimme erään kuuluisan länsimaisen kahvilan ja innosta puhkuen suorastaan rynnimme sitä kohti vain huomataksemme sen olevan kiinni remontin vuoksi. Mutta onneksi jo kohta joku huomasi erittäin tunnetun kansainvälisen hampurilaisketjun liikkeen, josta sai ehkä kaikista eniten länsimaista kahvia aseman seudulla. Jotkut saattoivat ehkä ostaa myös pientä hiukopalaa.

Taas hypättiin takseihin. Nämä taksit eivät ihan välttämättä olisi läpäisseet suomalaisen katsastusaseman tai liikkuvan poliisin tarkastusta. Takapenkkikin on irti, mutta se toisaalta saatiin säädettyä näppärästi niin, että taakse mahtui tarpeeksi tavaraa. No, Kiina nyt vaan on dynaaminen.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

Nanjingin läpi ajaessamme aloimme mietiskellä taksien ja kaupungin hetkittäin melko rujon kunnon perusteella, että minkälainen kirppuhotelli meitä odottaa. Onneksi perille päästyämme hotelli osoittautui ihan ookooksi, etenkin naapuruston karuuden rinnalla. Ennen sapuskaa seurasi parin tunnin breikki, jossa pääsimme pesemään matkan hikilitrat pois iholta sekä ottamaan pikku nokoset.

Kun suuntasimme parin korttelin päässä sijaitsevaan ravintolaan mietiskelimme juuri kuinka hyvä fiilis oli sentään tulevista keikoista ja olo oli muutenkin jees. Nappasimme taas kerran tikut kouraan ja olimme juuri odottelemassa ruokaa kun Chuck tuli taas kerran ahdistuneen näköisenä kertomaan: “Guys, I have very bad news, the show is cancelled”.

Olimme aivan kuin puulla päähän lyötyjä, info veti todella vakavaksi. Kun Lars tiedusteli asiaa tarkemmin, Chuck kertoi että baarin omistaja oli perunut keikan. Ja kyllähän se on vaan myönnettävä miehekkäästi, että nyt alkoi olla jo kyyneleet lähellä. Päätimme kuitenkin syödä, ennen kuin alkaisimme puida asiaa tarkemmin. Siispä söimme toisiamme tsempaten, mutta menestys oli mitä oli. Päätimme kuitenkin vetää samaisena päivänä kunnon vodkakännit ja kuopata koko pettymys sillä. Olihan meillä kuitenkin vielä lauantaille festariveto buukattuna.

Häpy endkö?

Syötyämme lähdimme takaisin kohti hotellia ja pohdiskelimme, mistähän saisimme kunnon vodkatujaukset ja iloisen mielen. Yhtäkkiä Chuckin vieressä edellä kävelevä road managerimme Lars huudahti, “Ette ikinä arvaa, mitä Chuck sanoi äsken.” Emmehän me tietenkään voineet sitä tietää ja odotimme hölmistyneinä vastausta. “But now I remember, we have a show tonight!” Ensin emme ihan tajunneet koko hommaa, mutta hetken sekoiltuamme asian kanssa tajusimme, että meillä olisi sinä päivänä keikka ja sound checkiin oli aikaa vajaa tunti.

Eli siis meillä oli kuin olikin keikka! Paikallisen matkanjohtajamme Chuckin aivokuoressa pyörineet kiinalaiset kirjoitussymbolit olivat viimein kohdanneet englanninkielisen molotuksemme. Kielimuuri, joka on suoraan verrattavissa Kiinan muuriin oli juuri saanut savolaisten seikkailijoidemme menevän aukon – josta toki ilomielin ja otettuina kuljimme pystyssä päin. Matka kohti keikkapaikkaa saattoi alkaa, vaikka silti mielessä vielä kyti lievä epäilys ilman pessimismin häivääkään.

Keikka Nanjingissa

Matka keikkapaikalle tehtiin kätevästi jalan. Yksi auto vei Mikin ja kamat paikalle. Paikallinen vahvistuksemme Chuck johti joukkoa… harhaan. Kävelimme väärään suuntaan kymmenisen minuuttia, mutta se ei meitä lannistanut. Meillä oli keikka edessä!

Saavuttuamme keikkapaikalle emme voineet välttyä siellä vallinneelta hajulta – paikka haisi aivan perunakellarille, mutta oli kuitenkin muuten ihan uskottava joskin pieni rock-klubi. Aloimme siis toimintaan. Meille kannettiin paikalle lava ja backline. No, backline ei ollut aivan uusinta uutta, eikä teipin käytöltäkään täysin säästytty. Mutta sehän ei meitä ole ennenkään haitannut, joten muutamien kommellusten ja olusien siivittämänä saimme sound checkin tapaisen tehtyä. Mahtavaa, että meillä on Olli miksaajana, niin oli edes jotain toivoa. Jonen puolesta rumpucheckin teki teknikko Jari, koska Ilkka ja Jone kävivät tässä välissä vielä hotellilla vaihtamassa keikkakuteet päälle.

Checkin jälkeen lavalle asteli paikallinen bändi Great Cock, joka mainiosta nimestään huolimatta ei omannut aivan niin paljon juuri sitä tärkeää rock-asennetta. Toisaalta maan rock-kulttuuri lienee niin nuorta, että muutaman vuoden päästä hekin esiintyvät jo varsin letkeän ammattimaisesti. Great Cock kuitenkin veti hämmentävän sound checkinsä jälkeen melko hämmentävän setin, mutta kyllä ne soittaa osasivat.

Lauteille

Tuli meidän vuoromme esiintyä. Paikka oli arviolta puolillaan, eli paikalla oli noin 50-60 henkeä. Ilmassa saattoi aistia jännittyneen odotuksen ja yleisö olikin aluksi hieman jäässä. Mutta eipä aikaakaan, kun jo rokkasimme villisti käyttäen esiintymisessä jalustoina hyväksi esimerkiksi subwoofer-kaiuttimia, joista saattoi todella esiintyä koko yleisölle lavan ollessa todella matala. Ensimmäisen kappaleen taputuksissa ja huudoissa kävi jo täysin selväksi, että yleisö oli meidän. Ja mahtava yleisö se olikin.

Ilman säätöä ei tietystikään päästy tästäkään. Rumpusetti oli muutoin välttävä ja ok, mutta telineet ja penkki arveluttavan huterat. Heti ensimmäisestä biisistä lähtien hihatin teline ja basari alkoivat karkailemaan Jonen soittaessa ja teknikko Jarilla olikin juoksemista setin aikana. Basarin liikkeen pysäytti tiskin takaa paikalle kiidätetty kaljatynnyri, eikä musiikki ei katkennut missään vaiheessa. Kolmantena soitetun “In a Shell”-biisin aikana kuitenkin rumpupenkki sortui Jonen alla siten, että se oli vain keskitankonsa varassa. Jone kuitenkin tasapainoili melko tuskastuneena biisin loppuun ilman soiton katkeamista. Biisin loputtua oli pakko keskeyttää keikka hetkeksi ja yrittää korjata penkki. Tämä todettiin kuitenkin mahdottomaksi ja kysyttiin klubilta uutta. Varsinaista rumpupenkkiä ei ollut, mutta suurin piirtein sopivankorkuinen baarituoli löytyi. Keikka pääsi jatkumaan ja pian lietsoimmekin yleisön taas meininkiin. Encoren koittaessa pössis oli saavuttanut jo sellaisen hurmostilan, että yleisö lauloi mukana samalla riisuen paitojaan. Hämyisen kellaribaarin homeinen tuoksu sai aromaattiseksi toverikseen helmeilevän hikisen tuulahduksen. Mutta todettava oli, että paikalliset kamat eivät pohjoismaalaista rockaamista kestäneet.

Jännää kyllä, keikkapaikka meni kiinni lähes samantien keikan päätyttyä. Sitten piti tietenkin mennä viihtymään paikalliseen ravintolaan. Ravintola osoittautuikin erittäin mukavaksi ja siellä vierähti helposti pikkutunneille. Tämän jälkeen piti tietenkin käydä ylikansallisen hampurilaisravintolan tarjontaa katsomassa ja siitä taksilla hotellille. Onneksi aamulla ei tarvinnut herätä todella aikaisin ja nautiskelimmekin nukkumatin hiekoista puolille päivin. Herättyämme kerrankin hitaasti, oli aika jatkaa matkaa Zhenjiangiin.

11.8. Matka Zhenjiangiin

Matkasimme hotellilta rautatieasemalle samoissa dynaamisissa autoissa kuin sinne saavuimmekin. Jostain syystä matka tuntui lyhyemmältä kuin saapuessa. Jälkeenpäin Olli sivisti rautatieaseman olleen itse asiassa eri kuin tullessa. Silti meillä oli jälleen aikaa seurata kiinalaista liikennekulttuuria. Kommunikointi tapahtuu enimmäkseen tööttäämällä ja siitä on tehty kertakaikkiaan taidetta. Löytyy kaikenlaisia tööttiääniä ja tööttäystyylejä sekä tilanteita, joissa töötätään. Tööttäämällähän kiinalaiset yrittävät ilmeisesti löytää liikenteeseen turvallisuutta sekä järjestystä. Sitä mikä meillä on hoidettu liikennesäännöillä sekä ajoneuvon varusteiden, kuten ajovalojen sekä vilkkujen oikealla käytöllä ja ennen kaikkea kuljettajan koulutuksella on kiinassa nähdäksemme hoidettu melko sekavalla liikenteellä sekä… Kyllä, juuri sillä tööttäämisellä. Onhan se tietysti niin, että maassa maan tavalla ja tämä asia jääköön nyt tähän, mutta tulipahan kerrottua teille siitäkin.

Saavuimme jälleen rautatieasemalle, jossa odottelimme tunnin junaa. Odotellessa oli aikaa käydä kaikkien kaipaamaa kahvia. Eihän se kotimaiselle tarjonnalle makutottumuksista johtuen pärjännyt, mutta tarpeeksi lähelle näin monen päivän jälkeen. Nautimme kahvimme aulassa istuen. Aulassa kuului välillä kuulutuksia raastavan kovalla olevasta kaiuttimesta, mutta ainakin niistä sai selvää yli kiihkeänä sykkivien aseman äänien. Kohta Chuck kuulikin meidän kuulutuksemme ja siirryimme portille. Tällä kertaa matka kesti vain noin 20 minuuttia, eli ehdimme kiitämään arviolta reilu sata kilometriä.

Jälleen uusi kaupunki

Zhenjiang, tuo Jangtsejoen eteläisen penkereen ruusu aukeni eteemme, kun poistuimme rautatieasemalta. Lämpötila arviolta 36 sekä ilmankosteus tapissa. Hiki virtasi kamoja roudatessa, mutta autuus laskeutui ryytyneen joukkomme keskuuteen, kun pääsimme astumaan ilmastoituun linja-autoon. Linja-autoon, joka helpotti heti helteen vastustamatonta voimaa yrityksessään imeä kaikki elinvoima kehoistamme. Hieman jo hymyillen päätimme nauttia oluet – lämpimät oluet. Ne kevensivätkin ilmastoinnin kera tunnelmaa onnistuneesti.

Linja-autolla pääsimme kätevästi asemalta hotellille. Matkalla näimme rakennettavan uutta ja komeaa sekä vanhan rappiota ja köyhyyden vaikutuksia. Kontrasti näiden kahden välillä oli partaveitsen terävä, koska ne vain olivat siinä rinnakkain ilman mitään muureja tai muuta sellaista. Todistimme linja-auton ikkunasta myös järkyttävää lapsenkasvatusta. Ilmeisesti kuritettavan pojan äiti hakkasi poikaa päähän kengällä ja potki tätä todella kivuliaan näköisesti kantapäällään. Nyt ei siis puhuta mistään jalkapallon potkimisesta, vaan UFC-tyylisistä potkuista. Tämä tapaus veti koko iloisen ryhmämme hiljaiseksi. Hiljaisuutta kesti monta minuuttia, eikä tapaus jättänyt ihan kohta ketään rauhaan.

Loppujen lopuksi pääsimme hotellialueelle, joka antoi luvan odottaa hieman parempaa kuin pari viimeisintä majoitusta olivat olleet. Ei sillä, että niissä mitään vikaa olisi ollut. Hotellia ympäröi kaunis puistoalue vesialueineen, joissa oli uimareita. Ei ihme sillä helteellä. Ajelimme hetken hotellin alueella ja saavuimme pihaan. Purimme kamat autosta ja huomasimme samalla kiinalaisen kuljettajan olevan melko oiva kitaristi. Hänelle sattui käteen Larsin Shanghaista ostama Jeep-merkkinen akustinen kitara, jota Lars kanteli ympäriinsä soittaakseen milloin vain. Kuskin hyvästeltyämme oli aika astua sisään uuteen väliaikaiseen kotiimme.

Kyseessä oli kyllä hieno hotelli, mutta aika oli jo hieman päässyt nakertamaan sitä ja remontin tarve oli melko selvä. Kyseessä oli kuitenkin entinen huipputason mesta – se oli kaikille täysin selvää. Check in, kortit käteen ja huoneisiin. Suurimmalle osalle sattui tässä jaossa mustapekka käteen. Huoneet olivat valitettavasti erittäin ummehtuneita ja kosteasta ilmanalasta sekä puutteellisesta tuuletuksesta johtuen osa huoneista haisi selvästi homeelle. Oli tehtävä erityisjärjestelyitä sillä hotelli oli täynnä, eikä huoneen vaihtaminen tullut kysymykseen. Chuck ei kokenut katkua ihan samalla tavalla kuin me, joten hän siirtyi yhteen mustapekkahuoneista. Jesse ja Miki siirtyivät hänen huoneeseensa, jonka ilma olikin jonkun verran raikkaampaa. Olli ja Jari taas pääsivät jakamaan huoneet Jonen ja Larsin sekä Ilen ja Juuson kanssa. Ongelma ratkaistu, vaikka home pölähtelikin aina aika ajoin myös muissa huoneissa.

Toinen ongelma alkoi olla puhtaat vaatteet. Hotelli kyllä pesi pyykkiä maksusta, mutta ajattelimme säästää hieman siinäkin ja laitoimme vain T-paitoja pesulaan ja pesimme nyrkkipyykillä alkkareita sekä sukkia. Se on sitä wok’n’wollin glamouria! Sopi vain toivoa, että vaatteet kuivuisivat edes joskus. Ilma oli niin kosteaa, että illalla kuivumaan laitettu sinä päivänä käytetty paita ei välttämättä ehtinyt kuivua aamuun mennessä ja sitten se haisi kostean hikisenä pyykkikassissa aiheuttaen pahaa verta omistajassaan. Loppujen lopuksi Zhenjiagiin iski vielä ukkonen. Olimme poikamaisen toiveikkaita, että se ehkä helpottaisi edes hieman tukalaa keliä. Näissä merkeissä kävimme nukkumaan.

12.8. Zhenjiang Scenic Jinshan

Aamulla heräsimme ja aika pian lähdimme liikenteeseen. Ensin kävimme pikaisesti nuudelisoppasilla. Nyt kyllä ensivaikutelma petti täysin. Ensin soppa maistui melko mauttomalta, mutta mitä enemmän sitä söi, sitä enemmän se jostain syystä maistui – hyvälle. Toki lisätyllä chilikastikkeella oli myös vaikutusta asiaan. Vedimme sopat naamaan tottuneesti tikuilla ja jatkoimme puistoon. Niin vetreä tulkinta tikuilla ei olisi onnistunut keltään meistä ennen reissua, mutta nyt olimme harjaantuneet jo yli viikon tikkujen alkulähteillä.

Kävellessämme puistoon kävi erittäin selväksi, ettei lämpötila tulisi taaskaan päästämään meitä helpolla, mutta onneksi sentään ei ollut ihan niin tukahduttavan kosteaa. Lienee kuitenkin hyvä tähdentää, ettei ilma edelleenkään ollut mitenkään kuiva. Puiston pääsymaksu oli 50 juania, jonka maksoimme ja menimme sisään.

Zhenjiang Jinshan Temple on n. 1600 vuotta vanha munkkiluostari ja yksi upeimmista tonteista tuolla suunnalla Kiinaa. Henkisesta mestasta oli siis kyse ja pelleilyyn sekä tavanomaiseen hölmöilyyn ei nyt ollut kertakaikkiaan varaa. Emme halunneet nolata Chuckia, itseämme, munkkeja tai ihan tavallisia kiinalaisia, jotka tuntuivat suhtautuvan paikkaan vakavuudella. Chuck kävi aivan alussa polttamassa suitsukkeita siihen varatussa katoksessa ennen kuin jatkoimme. Sillä väin me koetimme vakavoitua.

Chuckin saatua roihun poltettua jatkoimme sisään. Onhan niitä vaikuttavia näkyjä nähty ennenkin, mutta kyllä nyt oltiin niin eri kulttuuria katsomassa ihan livenä, että leuka venähti melkein lattiaan. Siellä oli melko prameat puitteet. Kiertelimme mestoilla ja otimme tietysti myös promokuvia, mutta ymmärrettävästi pyhimmillä paikoilla ei länkkäri saa kameraa esiin kaivaa. Tai ainakaan kuvata siellä – kuulemma. Kävimme korkeassa tornissa ja luolassa, jossa oli muinainen patsas. Pakahduttuamme melkein kuoliaaksi aloitimme viimeisillä voimillamme paluun portille. Matkalta tuliaisia, portista ulos ja taksilla keskustaan shoppaamaan.

Shoppailua Zhenjiangissa

Kaupunkiin päästyämme alkoi armoton kauppamaraton ja on myönnettävä, että pyhätössä käyskenteleminen tuntui vieläkin jaloissa. Chuck yritti parhaansa mukaan viedä meitä erilaisiin kauppoihin, jotka vastaisivat tarpeitamme, mutta jostain syystä päädyimme aina paikallisiin anttiloihin. Yritimme pyytää opastusta pieniin kiinalaisiin kauppoihin, mutta ilmeisesti kielimuuri otti jälleen yliotteen ja pysyimme marketeissa. Tärkeinpinä ostoslistalla olivat alushousut ja sukat, koska reservi alkoi jo uhkaavasti hiipua ja kohta olisi pakko alkaa kääntämään kalsareita suihkun jälkeen. Siis jollei aiemmin pesty nyrkkipyykki kuivuisikaan siihen mennessä.

Kyllähän sitä kaupassakin sattui hassuja tilanteita, kun kukaan henkilökunnasta ei osannut englantia ja meistä parhaankin sanavarasto kiinaksi rajoittui melko pitkälle yksittäisiin sanoihin ja pisin lausekin oli vain “Minä pidän sinusta.”. Eräässä vaiheessa jaoimme ryhmän kahtia ja osa porukasta lähti jo edeltä hotellille toisen ryhmän jatkaessa vielä hetken puuduttavaa śhoppailua.

Riksakyydissä

Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat myös Jesse ja Juuso, jotka kaupasta pihalle päästyään keksivät, että kun on kerran Kiinassa, on ehdottomasti ajettava riksalla. Sellaisella polkupyörävetoisella. Se maksoi selkeästi enemmän kuin taksi ja taisipa kuljettaja vielä hieman puijata hyväntahtoisia länkkäreitä, mutta se oli sen arvoista.

Päivien kuumissa pätseissä lusiminen unohtui kuin taikaiskusta riksan kyydissä. Siinä näkee ympäröivän maailman ihan eri valossa, kuin autosta. Vähän sama kun vertaisi kaupunki- ja maalaiselämää toisiinsa. Toinen on kiihkeää sekä kiireistä, kun taas toinen lupsakkaa sekä verkkaista. Ja oli siinä kiinalaisillakin ihmettelemistä kun länkkärit vetivät riksassa onnellinen hymy kasvoillaan. Taisipa jopa eräskin skootteri neljä henkilöä päällään ajaa melkein seinää päin pelkästä hämmästyksestä. Sen verran kummallinen näky olivat pojat Zhenjiangissa. Eipä siellä kyllä paljoa länkkäreitä näkynytkään.

Vippinä paikallisessa yökerhossa

Zhenjiangissa tutustuimme hotellin kautta erääseen yökerhon omistajaan, Charlieen, joka lupasi, että voisimme ottaa promokuvia hänen pajassaan, Club Phebessä. Charlie oli myös kiinnostunut esiintymisestämme klubilla ja olisimme itsekin enemmän kuin mielellämme ottaneet ylimääräisen keikan vastaan komppaamaan Shanghain spedeilyä. Pyysimme Chuckia järjestämään asian, mutta muutamia puhelinsoittoja soitettuaan hän ilmoitti että viranomaiset eivät anna meille lupaa esiintymiseen. Eli kiinalaiseen byrokratiaan kaatui sekin jalo yritys! Mietimme että on se kumma kun ihmisoikeusrikoksia sun muuta arveluttavaa tehtaillaan viranomaisten edessä jatkuvalla syötöllä, mutta tuhansien kilsojen päästä tulleet rokkarit eivät saa vetäistä muutamaa akustista biisiä yökerhossa. Huh. Perseestä, mutta minkäs teet.

No, ostosreissulta hetken levättyämme matkasimme siis tähän yökerhoon. Puitteet olivat erittäin prameat. Ehkä jopa hieman yliammutun prameat, mutta hienoja kuvia saimme. Yökerhon ravintolapäällikkö (erittäin hyvännänäköinen mimmi) halusi kanssamme kuvan, jonka vielä otimme, ennen kuin lähdimme syömään. Ravintolapäällikkö kertoi meidän olevan loppuillan vippejä, joten palaisimme ruokailun jälkeen klubille – mitä se vippi sitten ikinä tarkoittikaan.

Kävimme syömässä erinomaisen illallisen paikassa, jossa olimme jo aiemmin ruokailleet. Erityisesti Chuckilla tuntui olevan hieman kiire takaisin klubille, joten söimme pikaisesti ja lähdimme lampsimaan kohti Phebe-klubia. Klubille päästyämme pällistelimme hetken, kunnes meille alettiin kantaa kaljaa – lämmintä kaljaa. Melko nopeasti siirryimmekin omiin juomasekoituksiimme, kunnes meille järjestettiin pöytä ja talon antimet. Pöydän järjestämistä vauhditti varmaan Ilkan ravintolapäällikölle antama promolevy samalla kun hän tiedusteli pöydästä.

Loosi olikin optimipaikalla klubissa, ja pöytä tärähtikin (Pohjois-)koreaksi alta aikayksikön. Tarjolla oli juomien lisäksi hedelmiä ja snackseja, niin ikään meillä oli pari omaa tarjoilijaa jotka kaatelivat juomia, sytyttelivät röökejä yms. Enjoy the cool smoking satisfaction! Aika rocktähtifiilis! Kävi kuitenkin ilmi, että klubi halusi vastinetta palveluilleen: Vaikka varsinainen soitanto ei onnistunutkaan, jouduimme näyttäytymään lavalla ja vetämään eräänlaisena performanssina Queenin ”We will rock you”-biisin paikallisen rap-artistin kanssa. Huudatimme ja lietsoimme yleisöä minkä ehdimme ja Ilkka lauloi antaumuksella biisiä räppärin kanssa. Aikamoinen pössäkkä! Ilta kului hauskasti ja yökerhon mennessä kiinni siirryimme venailemaan viimeisen keikkapäivän koitoksia.

13.8. Viimeinen keikkapäivä

Edellisen illan jälkimainingeissa oli osanottajamäärä aamiaisella melko pieni. Kynnelle kykenevät kävivät samassa nuudelipaikassa, jossa vierailimme aiemmin ja joka tuli keskuudessamme tunnetuksi hyvästä tarjonnastaan. Tarjoitu ei pettänyt tälläkään kertaa ja heränneet sankarimme nauttivatkin oivallisen ja täyttävän nuudeliaamiaisen sekä pari olutta kyytipojaksi.

Aamiaisryhmän palattua hotellille oli aika herättää muut, toimittaa aamutoimet, poistua hotellista lopullisesti ja lähteä bussilla kohti keikkapaikkaa, joka muuten sijaitsi varsin hienoissa puitteissa. Tapahtuma oli jonkun paikallisen oluttehtaan sponsoroima ja joka paikka olikin kuorrutettu heidän mainostekstiileillään. Soundcheckin jälkeen tuli tämän tehtaan pomo kutsumaan meidät kaljalle – jälleen lämpimälle kaljalle – eikä olisi pitänyt yllättyä siitä, että siellä tietenkin oli myös innokas valokuvaaja. Kohta sitä pojotetaan jossain kaljamainoksessa… Homma jatkui hetken, kunnes Chuck tuli keskeyttämään kuvaamisen vedoten siihen, ettei siitä oltu sovittu.

Oli muutenkin aika lähteä syömään läheiseen ravintolaan, joka olikin melko ulkoisilta puitteiltaan melko hieno verrattuna moniin paikkoihin missä olimme aiemmin syöneet. Syykin oli toki selvä: Keikkapaikka ja ravintola sijaitsivat historiallisella satama-alueella ollen siis turistinähtävyys ja näin ollen mestatkin olivat siloiteltu turistien silmille sopivimmiksi. Ruoka oli jälleen hyvää, mutta jotenkin mauttomampaa kuin ns. kansanravintoloissa. Syödessämme suunnittelimme keikkasetin ja teimme muutenkin suunnitelmia valmiiksi keikan jälkeiseen toimintaan. Tiedossa oli, että meillä on todella tiukka aikataulu lähteä keikkapaikalta, ajaa bussilla Nanjingiin ja ehtiä Pekingiin lähtevään koneeseen. Piti siis toimia reippaasti ja määrätietoisesti jälleen ja suunnitella toiminnot ennakkoon. Harmitti jo etukäteen kun ei voisi jäädä paikan päälle fiilistelemään ja juttelemaan ihmisten kanssa, mutta ei ollut juuri vaihtoehtoja jos mielimme ehtiä ajoissa Pekingiin ilman turhaa stressiä.

Vielä lopuksi hassuttelimme Chuckin kanssa pyytäen häntä kääntämään suomalaiset nimemme kiinaksi. Riemu repesi viimeistään siinä vaiheessa kun Jone sai kuulla nimensä tarjoittavan englanniksi ”Brave Underwear” eli rohkeaa alusvaatetta. Kuinka kuvaavaa! Mies itse oli tyytyväinen siihen ettei se tarkoittanut esim. paskaista alusvaatetta!

Ruokailun jälkeen jatkoimme ottamaan promokuvia erääseen todella hienoon portaikkoon. Otimme kuvat melko nopeasti, koska valo alkoi jo hiipua. Tämän jälkeen olikin keikan aika.

Setin pituus oli 30 minuuttia ja aikataulu siis kireä. Tästä johtuen valitsimme jälleen biisit vauhdikkaammasta päästä maksimienergian aikaansaamiseksi. Viime hetken säätöjä tehdessämme katselimme huolestuneena lavan vieressä kun vielä 15-20 minuuttia ennen keikkaa paikka näytti varsin tyhjältä koska paikalla ei ollut kuin ehkä parisataa henkeä. Väkeä valui paikalle kyllä koko ajan, mutta silti meitä harmitti että olimme joutuneet aikaistamaan soittoaikaamme ehtiäksemme ajoissa jatkoyhteyksiin. Mutta Danny Elfmanin ”Batman” –intron alkaessa soimaan täsmälleen aikataulussa huomasimme että kuin taikaiskusta paikka oli tärähtänyt täyteen possea ja paikalla oli vähintään sen pari tuhatta henkeä. Uskomattomissa fiiliksissä nousimme taas rappuset lavalle villiten samalla yleisöä huutomyrskyyn. Keikka tärähti käyntiin perinterisesti ”Glowing Goodbyes”-biisillä ja jatkui mahtavalla sykkeellä 7 biisin ja puolen tunnin ajan. Yleisö oli mahtavasti mukana käänteissä ja eli täysillä, ja bändi soitti kuin viimeistä päivää: energisesti, mutta jämäkästi ja tiukasti. Juuso sekä Ilkka intoutuivat jopa ottamaan riskejä kapuamalla PA-kaappien päälle esiintymään – ne kun eivät olleet ihan yhtä jämäkästi juntattu paikalleen kuin esimerkiksi Suomessa yleensä. Harmitti lopettaa, mutta toisaalta fiilis oli myös uskomaton loppukumarruksia tehdessä ja kimppakuvaa yleisön kanssa ottaessa.

Encoreihin ei siis ollut aikaa vaikka yleisö odottikin niitä nälkäisenä. Samalla kun osa jätkistä sekä Olli ja Jari purkivat kamoja kantokuntoon Jone ja Jesse kävivät vielä turva-alueella lavan ja yleisön välissä heittämässä viimeiset jäähyväiset Kiinan huippuposselle ja heittämässä ylävitosia. Jone jätti jälleen muistoksi rumpukapulansa ja Jesse oli niin reilu että antoi paidan päältään. Bonuksena varmaan muutaman litran hikeäkin. Siitä sitten adrenaliinipäissään suoraan kamat ja äijät bussiin ja samantien kohti Nanjingia.

Pikapaluu Pekingiin

Meillä oli noin tunti ja 20 minuuttia aikaa päästä arviolta 100 kilometriä Nanjingiin siten, että meille jäisi tunti check-iniin, turvatarkastukseen ja koneeseen pääsyyn. Tiukkaa, mutta tehtävissä. Kuski ajoi kiinalaiseksikin melko sekopäisenä, ja tietyömaidenkin kohdalla rajoituksen ollessa 20km/h kuski paineli varmaan satasta ja kiinalaiseen tapaan töötti pohjassa. Kuumottavaa, mutta tällä kertaa ihan tarkoituksenmukaista.

Sähäkän bussikyydin jälkeen Nanjingin lentoasemalle, reissun ties kuinka mones roudaus ja sen kummemmitta säädöittä check-iniin, turvatarkastukseen ja koneeseen. Lensimme osa teetä, osa olutta hörppien Pekingiin jossa olimme noin kello 12 yöllä.

Epätoivoa lentoasemalla

Sakki oli varsin ryytynyttä keikka-adrenaliinien laskettua saapuessamme taas Beijing Capital- lentokentälle ja fiilistelimme jo hotellilla ja suoralla minibussikyydillä sinne. Chuck sääti kyytiä ja soitti hotelliin muiden pällistellessä yaneineen juoma-automaatin edustalla parkkihallissa. Sitten jälleen: ”Guys, I have some bad news…” Eli meille varatun hotellin respasta oli sanottu, että huoneemme oli luovutettu eteenpäin koska emme olleet saapuneet illan aikana. Tämä siltikin vaikka Chuck oli infonnut ennakkoon että saavumme vasta yöllä. Jopa muutoin melko pidättyväinen Chuck kirosi hotellin alimpaan helvettiin, äijä oli varmasti itsekin odottanut lepohetkeä. No, eihän siinä muu auttanut kuin että Chuck alkoi säätämään meille muuta hotellia lentokentän lähistöltä ja arvelimme että niitä kyllä riittää. Eri asia tietysti se millä aikataululla asia selviäisi. Tiedostimme toki sen että seuraavana aamuna valtaosan porukasta pitäisi palata jälleen kentälle ja unet jäisivät vähäisiksi jos hotellin saaminen venähtäisi. Odotellessamme palasimme terminaaliin ja lohdutimme itseämme länsimaisella kapitalistiroskaruualla. Noin puolen tunnin päästä huojentunut Chuck liittyi seuraamme syömään ja kertoi että oli saanut varattua hotellin. Menimme taas parkkikselle ja nousimme hotellin minibussien kyytiin kamoinemme.

Ukkosen ryydittämässä kaatosateessa ajoimme pitkin Pekingin lentokenttäseudun ankeahkoja katuja, kunnes arviolta vartin ajon jälkeen pääsimme harmaan laatikkomaisen lentokenttähotellin kongista sisään. Paikka näytti ihan joltain valtion hämärältä virastolta, nuorisovankilalta tai armeijan byroolta. Se kuitenkin osoittautui sisään astuttuamme siistiksi, moderniksi ja uudeksi tai vasta remontoiduksi hotelliksi. Roudailimme itsemme ja kamamme sisään hotelliin, jossa Chuck hoiti respan kanssa asioinnin. Paukimme huoneisiimme ja aloimme viettää osalle viimeistä yötämme Kiinassa.

Väsymyksestä huolimatta osa porukasta ei pystynyt nukkumaan heti, vaan höpöttelimme illasta, kiertueesta ja Kiinasta yleensä vielä kauan. Monet pakkailivat reppujaan uusiksi ja yrittivät sovittaa runsaita tuliaisiaan matkatavaroihin. Koska Jone, Jari ja Lars lähtsivät vasta myöhemmillä lennoilla kuin valtaosa tiimistä, kävivät pojat vielä erikseen lobbyssä hyvästelemässä Chuckin ja kiittelemässä reissusta ja hyvin tehdystä työstä reissun onnistumiseksi. Tuo kelpo kiinalainen oli kuitenkin tehnyt parhaansa bändin eteen huolimatta pomonsa varsin kummallisesta ja epäammattimaisesta käytöksestä. Palataan hänen kanssaan varmasti asiaan. Jari ja Jone kävivät hakemassa vielä lähiravintolasta mehua ja limua, ja sitten uni alkoi tavoittaa noin kello kolmen, neljän aikaan aamulla.

14.8. Lähtö Kiinasta

Jonen, Jarin ja Larsin jäädessä vielä hotelliin odottamaan omia lentojaan, lähti muu posse jo kohti lentokenttää. Ilkka, Juuso, Miki, Jesse ja Olli hyvästelivät Chuckin Peking Capital-lentokentällä ja ajelehtivat väsyneenä tullin läpi. Väsymyksestä johtuen alkoi kaikilla jo aivot vähän pätkiä, mutta kaikesta huolimatta selvisimme matkatavaroiden yhteen paketointipisteeltä check-in -jonoon. Jono vain oli jo valmiiksi pidempi kuin nälkävuosi, joten lienee ihan hyvä, ettemme jääneet odottelemaan enää sille puolelle, jossa sai tupakoida.

Check-in läpi, hätävessat ja pääsimmekin lähestymään melko monimutkaista maasta poistumis-menettelyä. Jälleen oli valtava jono edessämme. Jonon keulilla odotti samanlainen kasvojentunnistus- ja kaavakemenettely kuin tullessa. Piti siis kertoa mille lennolle oli menossa, sukupuoli ja kaikkea niin. Kaikeksi ihmetykseksi emme siitä selvittyämme päässeetkään turvatarkastusjonoon, vaan jouduimme tekemään lomaketta lukuun ottamatta kasvojentunnistuksen uudelleen aivan eri näköisessä pisteessä. Vasta sen sekoilun jälkeen pääsimme kuumottavaan turvatarkastukseen.

Tarkastuksessa käsimatkatavaramme hinkattiin moneen kertaan läpivalaisun läpi vain joutuakseen käsivaraiseen tarkastukseen naisvirkailijoiden toimesta. Kiinasta lähteminen tuntui todellakin paljon vaikeammalta, kuin sinne saapuminen. Selvisimme kuitenkin kaikesta kansainväliselle puolelle ja paluumatka saattoi alkaa. Lennosta ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Olimme nimittäin kaikki ripoteltu eri puolille konetta. Olimme sen verran jäässä check-in:ssä, ettemme vain tajunneet kertoa olevamme samaa ryhmää. Torkkuja, elokuvia, pelejä ja paria käytävätapaamista lukuun ottamatta oli matkamme melko tylsä.

Paluu Moskovaan

Moskovassa alkoi taas tapahtua, mutta vain hetkeksi. Jonotimme loputtomassa jonossa kohti turvatarkastusta. Isoon koneeseen kun mahtuu yllättävän paljon porukkaa. Jonossa seistessämme huomasimme vanhemman naisvirkailijan käyskentevän jonon liepeillä toistaen erittäin paljon englantia murtaen, ”Helllsinki, Stockholllm.Helllsinki, Stockholllm.”. Siitä jotenkin Juuso ensimmäisenä äkkäsi, että voisi olla hyvä idea kertoa olevansa matkalla Helsinkiin. Kun intressimme kohtasivat, kokosimme ryhmän ja lisäksi erään Helsinkiin matkalla olleen kiinalaisen. Tämän jälkeen virkailija ohjasi meidät pikana etuillen turvatarkastuksen läpi ja koti terminaalia D, josta matkamme jatkuisi kohti Helsinkiä ja Suomea.

Kävely Moskovan kentällä oli aivan yhtä pitkä kuin Kiinaan mennessäkin, mutta askel alkoi tuntua jo kevyemmältä, sillä kohta olisimme meille kaikille rakkaassa Suomessa. No, kiinalainen kumppanimme tuskin suhtautui asiaan yhtä intohimoisesti, mutta me olimme matkalla kotiin. Meidän annettiin ymmärtää, että meillä on kiire. Sitä vartenhan meidät uitettiin jonojen ohi tarkastukseenkin. Ei meillä ihan niin kova kiire sitten ollutkaan. Boarding oli ilmeisesti jonkin verran myöhässä, kun ehdimme jo hetken odotellakin.

Viimein pääsimme nousemaan Moskovasta kohti kotia. Lento kului lähinnä kotiin paluusta intoiluun, joskin noin neljän tunnin matka autolla lentoasemalta Savoon hieman varjosti tunnelmia. Otimme kaikki matkalla yhdet tanskalaiset, kohtalaisen viileät oluet ja haaveilimme Hki-Vantaan lentoaseman kotimaisesta oluttarjonnasta.

Tuhlaajapoikien paluu

Kone lasteutui Helsinkiin ja olimmekin jo melko hyvissä fiiliksissä koneessa. Koneen rullaaminen ja ovien avaaminen tuntui kestävän ikuisuuden, mutta vihdoin tunsimme raikkaan Helsinki-Vantaan ilman kasvoillamme. Vedimme sitä keuhkot täyteen ennen kuin lähestyimme dieseliltä käryävää paikallaan itsekseen murisevaa lentokenttäbussia. Päästyämme Suomen puolelle oli osan porukasta aika polttaa hyvin ansaitut savukkeet, kun toinen osa porukasta alkoi etsiä baaria, josta saisi suomalaista lageria – helmeilevän kylmää kaljaa siis. Löysimmekin baarin, josta kaikki halukkaat saivat tuopillisen. Olut oli valitettavasti Lapin Kultaa, mutta on myönnettävä, että tällä kertaa jopa se maistui taivaalliselta kylmänä. Miki jäi suoraan pääkaupunkiseudulle töihin, joten iloisessa porukassamme oli jälleen yksi jäsen vähemmän.

Kimmo tuli hakemaan meitä ennalta sovitusti takaisin Savoon. Oluet nautittuamme sattuikin Kimmo oivallisesti juuri asemalle. Kamat sekä äijät kyytiin ja nokka kohti kotia. Pysähdyimme jossain Helsingin ja Mäntsälän välissä huoltoasemalle, jossa osa porukasta tilasi rasvaista länsipizzaa mukaan. Tämän jälkeen rasva roiskuikin pitkin kasvoja, kun pizzan tilanneet vetivät saaliinsa kitusiinsa paljoa puhumatta.

Matkalla pysähdyimme vielä Renkomäen ABC:lle tapaamaan manageriamme Mikkoa ja hänen puolisoaan. Hetken kuulumisia vaihdettuamme jatkoimme matkaa. Matkaa, jonka aikana osa alkoi jo hieman pilkkiä. Oltiinhan sitä jo kuitenkin kymmenettä päivää vähillä unilla matkailemassa. Näissä tunnelmissa sinnittelimme Savoon ja pääsimme kaikki kotiin. Tavarat piti jättää yöksi ulkovarastoihin ja sen sellaisiin, jollei jaksanut viedä niitä samantien ludesaunaan. Kotona olo olikin pikaisen suihkun jälkeen melko raukea, eikä unta tarvinnut kauaa odotella.

14.8. Tuhlaajapoikien paluu, ryhmä Matilainen

Puoliltapäivin, muiden sällien jo istuessa koneessa Matilaisen serkukset ja Lars luovuttivat huoneensa, keräsivät kamansa aulaan ja miettivät mitä tekisivät luppoaikana ennen kentälle lähtöä. Sovittiin että Lars, joka siis jäisi vielä muutamaksi päiväksi Pekingiin kuvaushommiin, tulisi poikien mukana kentälle hengaamaan ja lähtisi siitä metrolla omille reiteilleen. Säädimme jälleen melko heikosti englantia ymmärtävän respamimmin kanssa meille kyydin kentälle kello kahdeksi ja sitä odotellessa päätimme lähteä hieman kävelemään sekä nappaamaan hivenen aamupalaa.

Kävelimme jonkin verran hotellilta tsekkailemaan meininkiä, mutta kuten jo yöllä olimme minibussin ikkunasta nähneetkin, oli lentokentän seutu suhteellisen karua ja askeettista. Päätimmekin pian palata takaisinpäin ja painelimme aamiaiselle lähiraflaan. Totaalisen englantiummikolta tarjoilijalta tilasimme sitten riisisopat ja limut aamupalaksi, ja ihan mukavaltahan se riisi taas maistuikin.

Tästä sitten hotellille, josta hotellin minibussi koppasikin meidät pian kyytiin ja vei Beijing Capital-kentän kakkosterminaaliin, josta lähtisi Matilaisten paluulento Shanghain kautta Helsinkiin. Koska aikaa oli Jarin ja Jonen koneen lähtöön vielä reilut viisi tuntia, menimme porukalla istuskelemaan kahville ja höpöttelemään. Tsekkailimme myös edellisillan fotoja sekä videomatskua Larsin Canon 5D MarkII-kamerasta ja juttelimme Larsin kanssa mm. materiaalista editoitavasta musiikkivideosta. Iltapäivästä Lars sai sovittua itselleen tärskyt uusseelantilaisen tuttunsa kanssa ja saatoimme hänet metrolle. Halausten myötä kiitimme toisiamme hienosta reissusta ja hyvästelimme.

Tiimin pienennyttyä kahteen mieheen suuntasimme katsomaan olisiko saumoja päästä jo check-iniin. Infotalun mukaan kyseisen lennon checkaus olikin jo käynnissä, joten kävimme jonottelemaan kiilaavien kiinalaisten sekaan. Vartin odottelun jälkeen pääsimme tiskille, jossa silmälasipäinen hymyileväinen nuorimies meitä tervehti. Jone aloitti keskustelun kaverin kanssa, mutta huomattuaan mihin lennolle olimme menossa hän kehotti meitä tulemaan takaisin kello 18. Olimme vähän ihmeissämme, mutta ei kai siinä muuta voinut kuin lähteä venailemaan lisää. Kiertelimme hetken lähikauppoja ja palasimme jonoon osuen melko tarkkaan kuudelta taas checkaamaan samalle tiskille. Sitten tämä kierosilmä sanoi taas hymyillen, että tulkaa puolen tunnin päästä uudestaan. Hieman nyreänä ja muristen väsyneet toimitusjohtaja Matilaiset siirtyivät taas jonosta sivummalle ihmetellen jälleen Kiinan toimintaa. Jäimme kuitenkin näkösälle, mikä olikin hyvä, koska yhtäkkiä vajaan kymmenen minuutin päästä killisilmä kutsui meidät suoraan jonon ohi checkaamaan. Jone totesi että ilmeisesti Feng-Shui- energiat olivat nyt osuneet sen verran kohdalleen, että länkkäriurpot saattoi päästää eteenpäin.

Suuremmitta kommelluksitta kamojen checkaus hoitui, ja painelimme reissun ties kuinka monenteen turvatarkastukseen. Lento Shanghaihin lähti ajallaan kello 20.

Shanghai revisited

China Airlinesin kone laskeutui Shanghaihin parin tunnin lennon jälkeen ja olimme kamoinemme noin kello 11 aikaan nousseet tulohallista kerrosta ylemmäs lähtöhalliin odottamaan meidät viimein kotiin vievää lentoa. Aikaa koneen lähtöön oli rapiat kymmenen tuntia, joten valmistauduimme epämukavaan yöpymiseen kentällä. Vielä ei nukuttanut, joten Jarin jäädessä kamojen kanssa penkeille lepäilemään Jone lähti järkkärinsä kanssa vähän kuvailemaan valtavaa lähtöhallia. Tässä vierähtikin nätisti noin tunti ja Jonekin jo rauhoittui kaupassa käytyään penkeille toiveenaan saada unta.

Siinä kirjaa lueskellessa äijää alkoi kuitenkin ikävästi hytisyttämään ja nenä vuotamaan. Ensimmäisenä mielessä kävi että jostain on napannut jonkin eksoottisen kuumetaudin mukaansa, mutta pian rationaalisuus voitti ja Jone arveli vain väsymyksen ja unenpuutteen laskeneen vastustuskykyä sen verran, että vilustuminen oli päässyt iskemään ilmastoinnin huutaessa joka paikassa täysillä ja lentokenttien ollessa täynnään erilaisia pöpöjä. Ibuprofeenilla varmaan saisi itsensä jaksamaan kotia asti.

Nukkumisesta ei tullut Jonen osalta yhtään mitään flunssaisuudesta johtuen, joten ryytynyt rokkari vietti yötään penkillä lukien Mötley Crüen ”The Dirt” –kirjaa ties kuinka monetta kertaa ja niiskutellen. Jari sai aamuyön tunteina jonkin aikaa nukuttua, jolloin Jone taas tappoi aikaansa kameran kanssa kikkaillen ja kahviautomaattia etsiskellen. Yö kului hitaasti autiolla kentällä.

15.8.Pelikaani turbiinista läpi?

Noin kello 5.30 pikkuhiljaa täyttynyt kenttä heräsi aamuunsa ja serkukset nostivat väsyneinä rinkat selkään ja lähtivät haamujen lailla työntämään kärryjä alakerrassa sijaitsevaa kapitalistiriistoburgeria kohti. Reissun äyriäis- ja riisikiintiö oli äijien mielestä jo enemmän kuin täynnä, joten purilainen ja kahvi maittoi mitä parhaiten aamupalaksi.

Tämän jälkeen taas hissillä lähtöaulan B-alueelle missä oli Helsingin lennon check-in juuri auennut. Ilokseen sällit huomasivat että vaikka kyseessä oli China Airlinesin lento, se oli Finnairin operoima, eli konekin olisi Finnairin suomalaisine lehtineen ja ainakin osittain suomalaisine miehistöineen. Tässä vaiheessa reissua erittäin mukava homma. Check-in sujui jouhevasti ookoosti englanniksi kommunikoivan virkailijan kanssa. Ainut pikku säätö oli kun mimmi oli hieman ihmeissään ruumaan menevistä, yhteen liitetyistä symbaalilaukuista. Jone joutui aukaisemaan laukkua ja näyttämään sisältöä. Emme olleet ihan varmoja tajusiko tyttö mitä siellä oli, mutta tuntui joka tapauksessa olevan ookoo kun nätisti hymyillen meille toivotettiin hyvää matkaa.

Viimeiseen turvatarkastukseen mennessä päästiin taas pikku byrokratian kanssa tekemisiin, kun jouduimme passintarkastuksen lisäksi täyttämään jonkinlaisen maastapoistumiskortin. Kiinalaiset kun tuntuvat rakastavan lomakkeita, leimoja ja muita härpäkkeitä. Zenmäisen tyynesti ja hyvällä rutiinilla pojat kävivät muodollisuudet ja tarkastukset läpi ja läppäsivät väsyneet ylävitoset päästyään kansainväliselle puolelle. Kuumotukset ohi, kohta päästään koti-Suomeen!

Kello 8 paikallista aikaa väsyneet travellerit nousivat Finnairin koneeseen ja etsivät paikkansa pääosin kiinalaisen matkustajien keskuudesta. Sällit olivat ihan varmoja, että uni yllättää heti kun istumaan pääsee ja torkkuminen alkoikin melkein heti kentän kovien penkkien jälkeen koneen ruhtinaallisen pehmeiltä ja mukavilta tuntuville istuimille päästyään.

Sitten alkoikin peruskiinalainen säätö. Lähtöajan lähestyessä suomalainen kapteeni kuulutti, että lähtö viivästyy johtuen lastaamisessa tapahtuneista sekaannuksista, samoin paria mattimyöhäistä matkustajaa jouduttiin odottamaan. No, minkäs teet. Lähtö kuitenkin venyi ja paukkui, koska lähtöön tarkoitettu aikaikkuna meni umpeen ja lähtölupaa ei tullut lentojen ruuhkautuessa. Kone kuitenkin rullasi jo kiitoradalle odottamaan vuoroaan ja jälleen kuulutettiin että aikataulu pettää. Tässä vaiheessa muutamat kiinalaiset matkustajat alkoivat kuumottumaan (osittain toki ymmärrettävästi jos olivat jatkamassa Helsingistä eteenpäin) ja tyypilliseen tapaansa huutamaan sekä molottamaan. Tämä ärsytti kuolemanväsyneitä Matilaisia vallan vimmatusti ja pojat murisivatkin lähimmälle huutajaspedelle että ”Could you please come down and shut the fuck up?” Vastaukseksi saimme molotusta, johon oli tyytyminen. Juuri miettiessämme, että olikohan vanhaan Kummelisketsiin viitaten kapteenilla mennyt pelikaani turbiinista läpi ja inversio iskenyt, saimme lähtöluvan ja pääsimme alottamaan pitkän lennon kotiin pari tuntia myöhässä. Ikävä kotia, perhettä ja rakkaita olikin raivoisa, joten tyytyväisinä matkaan pääsyyn pojat käänsivät penkit nousun jälkeen levytysasentoon ja nukkuivat pari tuntia. Noin 10 tunnin lennon jälkeen kone laskeutui Helsinki-Vantaalle arviolta kello 16.30. Jone otti yhteyttä kaveriinsa Petteriin, joka oli ollut juuri Helsingissä Flow-festivaaleilla lavamanagement-hommissa ja sääti itselleen kyydin Savoon. Sateisessa ja kylmässä Helsingissä ajellessa Jone ja Jari ihmettelivät viileyttä ja liikenteen rauhallisuutta. Oi Maamme! Vajaassa parissa viikossa kuitenkin oli tottunut melko erilaiseen meininkiin.

Helsingin Kalasatamassa serkukset hyvästelivät toisensa ja Jari pääsikin jo kohta kotiinsa. Muutaman tunnin automatkan jälkeen nuutunut, kuumeinen ja väsynyt, mutta hyvin onnellinen rumpali saapui kotiinsa Leppävirralle kello 11 aikaan. Jälleennäkeminen vaimon kanssa Varkaudessa oli ollut mahtavaa ja Jone oli hieman liikuttunut kotia tullessa kun lapset olivat rappusilla odottamassa. Upeata!

Summa Summarum

Vaikka reissussa oli omat haasteensa ja kummallisuutensa Xoundforcen puolelta ja byrokratia sinetöi armottomasti monta hyvää komppausyritystä, jätti reissu kertakaikkiaan positiivisen maun suuhun. Bändin soittamat keikat olivat valtaisia menestyksiä, saimme valtavasti uusia faneja ja ystäviä maasta, ja keikkamäärää lukuunottamatta kaikki logistiikka, asuminen, ruuat ja tarjoilut pelasivat moitteetta. Gotham O.D palaa varmasti Kiinaan takaisin, mutta emme saman yhteistyökumppanin kanssa. Peli jatkuu ohjelmatoimistojen välillä jälkipyykkiä pestessä vielä jonkin aikaa, mutta tyytyväisenä omaan panokseensa yhtye jatkaa omalla tiellään, mikä varmasti vie meidät jatkossa lisäkiertueille ulkomaille. Bändi – ja koko ryhmä – osoitti muille ja etenkin toisilleen henkisen valmiutensa sekä vahvuutensa hoitaa rundilla olemiset, siirtymiset ja esiintymiset ammattitaitoisesti haastavissa olosuhteissa. Gotham O.D on nyt enemmän bändi kuin koskaan ennen! Tyytyväisenä siirrymme eteenpäin ja odottelemme jo seuraavaa ulkomaan reissua, joka näillä näkymin on vuoden 2012 alkukesästä tehtävä Euroopan kiertue. Sitä ennen mennään taas kevätpuolella uuden levyn julkaisun jälkeen ristiin rastiin kotimaata ja tehdään mahdollisesti lyhyt ulkomaan pyrähdyskin. Mutta näistä lisää myöhemmin!

Gotham O.D kiittää lukijaa ja kiittää samalla hienosta reissusta Firebox Agencyn Kati Nikusta, Popgeen Mikko Varjamoa, rumputeknikko/roudari Jari Matilaista, kuvaaja/kiertuemanageri Lars Johnsonia, miksaaja Olli Huttusta, sekä toki miestämme Kiinassa, Chuck Haijang Wangia! Kiitos, olette rakkaita.