Kuuntele viikon päästä ilmestyvä Petäjäveräjät ennakkoon! Lue myös Kaarle Viikatteen mietteet levystä ja kappaleista.
Kuva: AJ Savolainen www.viikate.com
[TÄMÄ KUUNTELUKAMPANJA ON PÄÄTTYNYT.]
Näin alkuun on todettava, että Viikatteen yhdeksäs studioalbumi on omasta mielestä parhaimmalta ja selkeimmältä kuulostava kokonaisuus yhtyeen historiassa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että suonikkaista rytmimunista ja Ekin komeista kosketinkuviomatoista huolimatta levyltä välittyy ensisijaisesti rehellisesti kitaralla soitettu kivireki-rock’n’roll A-mollista. Tai englanniksi Jaz Colemanin sanoin ”That’s feminine kind of sadness!”
On myös kerrottava, että tällä kertaa kappalejärjestyksen kanssa väännettiin molskilla trikoot jalassa tiukemmin kuin koskaan aiemmin. Pääsyy tähän oli aiemmista albumeista poiketen selkeän teemallisuuden tai kokonaisuuden puuttuminen. Oli vain kaivollinen kappaleita ilman sen suurempia kokonaisuushaaveita. Jokainen kappale tosin pysyi pinnalla yksinään, mikä helpotti oloa ja loi tanakan varmuuden studioon siirtymiseen.
Muistan ajatelleeni myös ennen studioon menoa, miten tämän joukkion tekstit loistivat erityisen lihaksikkaina. Nyt valmiin teoksen ääressä pystyn olemaan edelleen samaa mieltä. Ei tarvitse hävetä tai toivoa, etteivät ihmiset huomaisi jotain joukkoon jäänyttä kopsusta, kuten aiemmin kouvolalaisen itsetunnon kanssa on toimittu.
Olen pelännyt jo pitkään sitä, kun valmiin levyn kuunneltuaan huomaa tuijottelevansa kattolistoja tunnelatauksen loistaessa poissaolollaan. Onneksi vieläkään niin ei käynyt. Henkilökohtainen saldo tästä vajaan kolmen vartin lekasta oli kahdet kyyneleet sekä puoli tusinaa kylmiä väreitä. Sen jälkeen ei tarvitse enää kysellä muilta anteeksiantoa.
Mutta nyt saa henkselien paukuttelu piisata. Kappalekohtaiset selvitykset toivottavasti avaavat hieman kuuntelukokemusta.
Nauttikaa!
Kaarle Viikate
1.Tähdet varjelkoon
Taisi olla ensimmäinen teema, joka valmistui ja jäi siis takaraivoon kuplimaan. Tunne melodian voimasta oli sen verran suuri, että tämä viimeisteltiinkin vasta harjoitusperiodin kalkkiviivoilla. Selkeää holokaustisen kansanmusiikki -osastoa ja tuo mieleeni alkupään tuotantomme. Jälkeenpäin olen tullutkin siihen tuloksen, että Kuutamo, kaiho ja katkeruus -kokoelmaa varten koluttu koko viisitoistavuotinen V-tuotanto on osaltaan vaikuttanut myös Petäjäveräjien kappalesointiin. En pidä asiaa huonona, koska olennainen välittyy.
Tekstissä päähenkilö on löytänyt oman tiensä, eikä anna muiden valittuun tieliikennelakiin puuttua. Olenko se minä? Onko hän joku muu? Mistä näistä tietää.
2. Se on kivi-iskelmää!
Kappaleena simppeli kuin silliliemi. Levyversio nousee ilmaan nousuhumalaisen naurulokin lailla.
Teksti ei ota kantaa vaan toteaa alkoholin ja moottoriajoneuvolla ajamisen yhteensopivuudesta olennaisen. Simo totesi ”loivat kupit oksettaa” -rivistä yksinkertaisesti: Eihän tolleen voi laulaa. Totesin, ettei voikaan ja jätin rivin paikalleen.
3. Sysiässä
Uhkapeli on päivän sana. Minkä päivän hyvänsä.
Jotkut ovat huomanneet kappaleen sisältävän haikuja AC/DC- ja DAD -yhtyeiden toiminnasta. AC/DC oli tiedossa ja itse asiassa lähtökohtana Sysiässään, DAD:n Sleeping My Day Away -yhtäläisyyden tajusin vasta kappaleen valmistuttua. Keikoilla soitettuna rullaa kuin isoäidin öljytty kaulin.
Tekstissä liikutaan pelipöytien lumoavassa maailmassa. Perheen kun voi menettää muillakin tavoin kuin juomalla. Ikuisen optimismin ja riippuvuuden välistä rajaa vedetään tässä siis hyvin ohuella kajalilla.
4. Petäjäveräjä
Kulki pitkään nimellä Tyven ja Tyyni.
Pääteema syntyi vitutuksesta, jonka aiheutti Ghost Brigaden viimeisimmän levyn liian kauniit melodiat. Ei ole heidän yksinoikeus soittaa kauneutta kitaroilla. Tästä johtuen piti ottaa keihäs kauniiseen ja karvaiseen käteen. Itse pidän kappaletta yhtenä V-historian hienoimmista lauluista. Ja kun Arin kitarasoolokin hakee vertaistaan, joten oli helppo nimetä tämä lähes levyn nimibiisiksi.
Tekstissä summataan vaikeita aikoja todeten nykytilan olevan hyvinkin ansaittu. Tuottaja Aaltonen ihmetteli pitkään kappalainen -sanaa ja sitä, miten joku kehtaa käyttää sitä nykyaikaisen rock-kappaleen tekstissä. Hyvin kehtaa. Kysykää vaikka Rampelta tai Naukkikselta.
5. Kaitselmus
Tuntemattomaksi jäänyt hahmo oli todennut Kaitselmuksen kuultuaan kyseessä olevan paras Viikate-kappale koskaan. Paras tai ei, tämä liitää hyvinkin kauniisti koko neljän ja puolen minuutin kestollaan. Kappaleen väliosan Simo soitti nenä pakkausteipillä teipattuna, Ekillä oli valkoinen hikipanta päässä ja Ari ja minä käytimme salanimiä Murray ja Smith. Ei kai tästä tarvitse sanoa enempää…
Tarina kertoo siitä, miten minä istun kahdenkymmenen vuoden päästä lahtelaisessa lähiravintolassa kertomassa tarinaa siitä, kuinka me oltimme 2008 Motörheadin lämppäreinä Helsingin jäähallissa ja miten hienoa ja vapaata rock’n’roll -elämä olikaan vaikka tosiasiassa ensimmäisen kovan paikan tullen tuli äitiä ikävä. Minulla on päälläni nahkaliivi, kulahtanut Snaggletooth-paita, permanentti sekä 150 kg:n elopaino.
6. Syysvedet
Olin viime kesän putkiremonttia evakossa Jaalassa ja tämä on puhtaasti vain ylöskirjattua maisemakuvaa elokuisessa miljöössä. Omasta mielestä hyvinkin onnistunut.
Studiossa työnimet vaihtelivat ”Gayballad of all timesin” ja ”Tenan kostuttajan” välillä. Totta onkin, että nyt koeteltiin, ehkä tietoisestikin, juustoisen V-ilmaisun rajoja. Alun soolossa hyvin voimakas Schenker/Knopfler -ödööri.
7. Itkijänainen
Muutamat liveolosuhteissa tehdyt kokeet kertovat Itkijänaisen olevan vahva tarjokas kestosoittoon keikoilla.
Iloinen pitää olla myös siitä, miten yhteen lauluun voi upottaa otteita kappaleista Metsäkukkia, Staying alive sekä War ensemble.
Ensimmäinen versio tekstistä syntyi nopeasti ja luetteli yksinkertaisesti itkijänaisen toimenkuvia ja kuvatoimia. Myöhemmin omaan rahankäyttöön nojautuen, mukaan tuli lopulliseen versioon jäänyt finanssipoliittinen aspekti.
8. Työmies
Tämä on siitä harvinainen laulu, että nyt teksti syntyi, ennen kuin ensimmäistäkään mielikuvaa musiikista oli horisontissa.
Studioon mentäessä oli mukana ainoastaan kymmenen säkeistöä tarinaa sekä kitaralla näppäiltävä simppeli kuvio. Ja etiäinen. Kuten arvata saattoi, Työmiehestä kasvoi kuin kasvoikin oma suosikki koko levyllä. Ekin hieno manaajamainen piano ja Miitrin maalaileva kitaravirkkaus saivat aikaan jotain, jota en ole aiemmin V-levyillä kuullut. Tähän suuntaan voisi hyvinkin kuvitella jatkavansa.
Teksti kertoo sinnikkyydestä eli jos ei hommat onnistu nyt, niin kyllä ne onnistuu myöhemmin.
9. Taivas kielletty
Taivas kielletty oli suht nopeasti levyn päättäjän roolissa hienon outronsa ansiosta. Tässä, samoin kuin Tähdissä, on mielestäni haikuja Noutajan valssi -levyltä.
Otsikko sai ideansa siitä turhautumisesta, miten ei aikuinen mies osaa kirjoittaa laulun tekstiä mainitsematta siinä taivasta. Itse sisältö luotaa taas asiaa, kuinka toinen toisiamme tukien pääsemme pälkähästä. Häh, onko tämä toiveikas Viikate-levy? Jää nähtäväksi…