Tämä veto tuli hyvään saumaan: sen sijaan, että työntyisi entistä syvemmälle ”punkkiin”, Bodom viskaa kahdeksannekseen levyn, joka salamatulittaa kiperillä melodioilla ja vie työskentelyn lähemmäs yhtyeen alkuräjähdyksiä.
Kasvanut melodisuus ei tarkoita silti lisääntynyttä hempeyttä, oikeastaan päinvastoin. Levyn melodiavalikoima viiltää syvälle lihaan, ja kun riffipohjassa piisaa ärhäkkyyttä ja pitoa, ei tarvita monta viikatteenhuitaisua, että homma on selvä.
Ennen muuta Halo of Blood on pirullisen tarttuvan oloinen levy. Vinyylimittaan puristettuun kymmeneen kappaleeseen ei sisälly yhtään heikkoa, ja uskaltanen paaluttaa jo muutaman kuuntelun perusteella, että kimppu kipuaa kirjoissani Bodom-kiekkojen parhaimmistoon.
Veteraaniyhtye saa olla suorituksestaan ylpeä – jo pelkästään se, että onnistuu ”palaamaan juurilleen”, siis toisintamaan itseään, vakuuttavan raikkaalla otteella, on piponnoston arvoinen suoritus. Kohotan päähinettä.
Huom! Tämä ei ole arvostelu. Sen löydät painetun lehden sivuilta myöhemmin.