Uusi rivakka Korpiklaani-biisi peräänkuuluttaa kunniaa – kuuntele!

06.06.2012

Kunnia on tarjolla sanoituksien kera kahdella kielellä.

Kuva: Harri Hinkka

Korpiklaanin Manala-levy ilmestyy elokuun alussa. Kyseessä ei ole varsinainen teemalevy, mutta kappaleiden teksteissä viitataan taajaan Manalaan tai Tuonelaan eli kuolleiden maahan. Teksteistä vastaa tällä kertaa Kalevala-spesialisti Tuomas Keskimäki, joka tarjosi runojaan itse yhtyeen käyttöön.

Manala ilmestyy kahdella kielellä, tosin englanninkielinen versio on bonuslevyn asemassa. Biisilistat ja kansitaide löytyvät täältä.

Ensimmäisen kuulokuvan mukaan kyseessä on bändin tähän mennessä jyhkeimmän kuuloinen levy. Metsälle-biisi on ollut kuunneltavana jo jonkin aikaa ja nyt tarjoillaan rivakkaa avausvetoa, jonka nimi on Kunnia. Se on tarjolla molemmilla kielillä tekstien kera, olkaa hyvät.

Lisää luettavaa