Anthraxin Scott Ianille rooli The Walking Dead -sarjassa

Anthrax-kitaristin mukaan esiintyminen The Walking Deadissa on unelmien täyttymys.

16.11.2014

Scott Ian näyttelee ”kulkijaa” eli zombieta The Walking Dead -hittisarjan viidennellä tuotantokaudella. Hän on näytellyt zombia myös aiemmin saman sarjan lyhyessä nettijaksossa.

Ian on fanittanut sarjaa alusta alkaen. Mies on myös lueskellut ahkerasti tv-sarjan pohjana toimivia sarjakuvalehtiä:

”Fanitan sarjaa aivan hulluna! Mietin ensimmäisen jakson nähtyäni, että olisi maailman siistein juttu esiintyä sarjassa kulkijana.

On niin epätodellista nähdä Andrew Lincolnin (Rick Grimes) seisovan siellä ja tappavan zombeja… joista yksi tulee olemaan minä. Olen niin vitun innoissani päästyäni mukaan tähän touhuun!”

Yksi sarjan erikoisefekteistä vastaavista huippuosaajista, Jeremy Aiello, kertoo suunnitelleensa Ianin maskin siten, että fanit voivat tunnistaa hänet sen takaa:

”Koska hän on tunnettu kaveri, emme halunneet peittää hänen henkilöllisyyttään aivan täysin. Teimme hänen kasvonpiirteistään tosin hieman alkuperäistä luisevammat ja riutuneemman näköiset.”

Ian kuvailee itseään todelliseksi nörtiksi, joka fanittaa myös Game of Thronesia. Miehen haaveisiin kuuluukin Anthrax-musiikin äänittäminen sarjan kuuluisassa valtaistuinsalissa.

Lisää luettavaa