Haastis: Corpsessed on kalman riivaama

Muiden muassa Abhorrence ja Demigod osasivat tehdä ennen vanhaan suomalaista death metalia. Samoista löyhkäävän synkistä lähteistä ammentaa 20 vuotta myöhemmin tuoreempi sukupolvi. Järvenpääläinen kalmakollektiivi Corpsessed julkaisi debyytti-ep:nsä alkukesästä.

Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen www.myspace.com/corpsessed

Vuonna 2007 perustettu Corpsessed ei ole julkaissut yhtään virallista levyä ennen amerikkalaisen Dark Descent Recordsin julkaisemaa The Dagger & the Chalice -ep:tä. Yllätyksenä yhtyeelle tullut levytyssopimus osoittaa, että kun materiaali on alusta alkaen tarpeeksi vahvaa, on mahdollista saada tuotoksiaan julki muutenkin kuin omakustanteina ja demoilla.

Kollektiivina toimiva – ja vastaileva – orkesteri alkoi demottaa materiaalia toden teolla kesällä 2010 pääasiassa itseään varten saadakseen kolme vuotta säveltämänsä materiaalin parhaat palat edes jotenkin kuultavaan muotoon.

– Demon äänitysten edetessä meille kävi selväksi, että nauhalle oli tallentunut erittäin vahvankuuloista materiaalia. Tuttujen suosittelemana aloimme miettiä, että ehkä nämä biisit ansaitsisivat jonkin ihan virallisemmankin julkaisun. Lähdimme kokeilemaan kepillä jäätä ja laitoimme sanaa eteenpäin, että etsimme jotain tahoa auttamaan meitä mahdollisessa julkaisussa. Kontakti tulikin ensimmäisenä Dark Descentiltä, jolle emme olleet lähettäneet äänitettä itse ollenkaan!

Alkukesästä julkaistu kuuden biisin debyytti-ep on tuhti kokonaisuus, joka on 23:n minuutin mitassaan juuri optimiannostus näinkin tymäkkää tavaraa. Nälkä jää mutta ähkyä ei tule, kuten orkesteri itsekin toteaa.

– Näin uuden bändin esitteleväksi ensimmäiseksi julkaisuksi ep on todella sopiva. Olemme keskustelleet asiasta bändin sisällä ja huomasimme jakavamme mielipiteen siitä, että sopiva mitta hyvälle metalli-/rocklevylle on juurikin 30–40 minuuttia. Seuraavana meillä on suunnitelmissa tehdä täyspitkä, ja tiedostamme oikein hyvin sen tuomat haasteet: kuinka luoda mielenkiintoinen ja toimiva kokonaisuus ilman, että se vajoaa turruttavuuden puolelle.

Corpsessedin sanoituksista on turha alkaa etsiä sen suurempia filosofisia pohdintoja, mutta madoista ja kalman kouran kylmästä otteestakaan ei öristä. Musiikin ja tekstien on kuitenkin mentävä yksiin.

– Sanoitusten aihepiirit vaihtelevat ihan silkasta fiktiosta aina henkilökohtaisiin kokemuksiin ja kiertelevät teemoja, jotka ovat itselle mielenkiintoisia. Teksteistä on myös aistittavissa vahvasti omat mielipiteet ja mieltymykset, tosin enemmänkin tarinallisessa muodossa.

– Sinällään sanoitukset voi kertoa oikeastaan mistä vain, kunhan ne on puettu kontekstiin sopiviksi. Tärkeää on myös tukea sanoilla ja kielikuvilla fiiliksiä, joita sävellyksellä yritetään välittää, ja herättää samantyylistä kuvastoa mieleen. Ep:llä punainen lanka tai teema on ehkä löydettävissä juuri sanoituksista.

Death metalin syvin olemus

Mikä tekee death metalista sitä mitä se on?

– Mielestämme sen kuuluu olla limaista, rosoista ja kalmankatkuista musiikkia, ei siloteltua, vaaratonta, sisäsiistiä saati salonkikelpoista. Nykyisin törmää blastbeateihin ja örinävokaaleihin täysin mainstreambändeilläkin, joten ne eivät hetkauta ketään mihinkään suuntaan. Ei tässä millään sokkiarvoillakaan oikeastaan pelata, homma rakentuu enemmänkin tietynlaisen atmosfäärin ympärille.

– Niin puristeja emme kuitenkaan ole, että näkisimme uuden ja vanhan liiton death metalin välillä minkäänlaista vastakkainasettelua. Kummallekin löytyy oma yleisönsä ja paikkansa, kysymys on puhtaasti henkilökohtaisista mieltymyksistä. Modernissa death metalissa on kuitenkin menty vikaan siinä, että nopeuden ja teknisyyden korostaminen tuntuu usein olevan se ns. pihvi. Soitinmasturbaatio harvemmin herättää mitään tunteita, eikä kliininen ja hampaaton tuotanto hirveästi hetkauta.

– Vanhalla death metalilla on tietty nostalgiaetu, koska porukka muistaa yleensä vain ne hyvät bändit. Yhtä lailla keskinkertaisia ja ajan ja tomun hautaamia bändiä sieltäkin löytyy. Kysymys on aina kumminkin jyvien erottelemisesta akanoista.

Corpsessedin soundi on 1980–90-lukujen taitteen malliin varsin vanhakantainen ja kalmalta löyhkäävä. Yhtyeelle on tärkeintä tehdä hyviä biisejä, ei keksiä pyörää uudestaan tai kuulostaa genren alkuaikojen hiilipaperikopiolta. Kunnioitusta death metalin perintöä kohtaan kuitenkin löytyy.

– Ensikosketus death metaliin on otettu 90-luvun alkupuolella, ja siinä on se äänimaailma johon silloin rakastui. Musiikillamme on tietyt raamit, joiden puitteista voidaan hieman joustaa omien fiilisten mukaan, ja tietyt kokeilut ovat todellakin sallittuja kunhan ne sopivat death metal -kontekstiin. Tarkoitushakuisesti emme yritä kuulostaa vanhakantaiselta, vaan teemme biisejä niin kuin ne tulevat meille luonnollisesti.

Ep:n kappalemateriaalissa ilahduttaa erityisesti se, että siltä löytyy runsaasti monipuolisuutta aina keskitempoisesta ja hitaasta möyrinnästä nopeampaan sutimiseen. Sävellysprosessin aikana intuitio ja harkinta kulkevat käsi kädessä.

– Muutama kappale on muuttanut vuosien varrella radikaalistikin muotoaan, kun taas osa on syntynyt spontaanisti nauhoittelun yhteydessä. Yksi osatekijä variaatioon on varmaankin bändin tyyppien erilaiset taustat ja mieltymykset musiikin suhteen. Etenkin kitaristien doom metal -taustat loistavat varmaan aika vahvasti läpi.

– Jokainen meistä taitaa arvottaa mietityn draamankaaren ja rakenteen aika korkealle. Kun biisejä on yrittänyt rustata vaihtelevalla menestyksellä jo lähemmäs 15 vuotta, päähän on varmaankin tarttunut niin hyvässä kuin pahassa oma näkemys biisirakenteesta, siitä mitä hyvän kappaleen mieltää sisältävän toimiakseen. Meillä tämä perustuu hitaan ja nopean vastapainottelulle ja niistä syntyvään raskaaseen kontrastiin, jossa molemmat osa-alueet korostavat toisiaan.

Kuvailkaa yhtyeen soundi kolmella bändillä ja niihin liitetyillä adjektiiveilla.

– Incantation – synkkä, Asphyx – laahaava ja Grave – runnova. Siinäpä death metalin peruspilarit oikeastaan ovatkin: darkness, doom, death!

Kuolemaa kaupan

Niin hienoa ja arvostettavaa kuin undergroundtoiminta onkin, se asettaa monesti rajoituksia esimerkiksi levyjen saatavuuden suhteen. Useimmista levykaupoista Corpsessed-ep:tä on turha alkaa etsiä.

– Muutamaa harvaa distroa ja levykauppaa lukuun ottamatta melkein kaikki Suomessa myydyt levyt ovat bändiläisten itse kädestä käteen myymiä. Suomen ug-kuvioissa katto tulee hyvin nopeasti vastaan, mikä oli kylläkin jo tiedossa. Keikkailu onkin varmaan ainut tapa lisätä tietoisuutta edes jotenkin, ja lisää keikkoja yritämmekin etsiä.

– Ulkomaiden myynnistä ei ole tarkkoja lukuja, mutta levy-yhtiöltä on tullut positiivista palautetta. Totta kai kiinnostaisi päästä keikkailemaan Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta sitäkin taas rajoittavat nämä tutut arkiset kuviot kuten päivätyö ja opiskelu. Tarjousten ja mahdollisuuksien mukaan siis mennään.

Mikä olisi hienoin mahdollinen Corpsessed-fanituote, jos minkäänlaisia rajoituksia ei olisi olemassa?

– Äärimmäisestä fanikrääsästä tulee aina eittämättä mieleen KISS hauta-arkkuineen tai Metallica Monopoly, muun ryönän ohessa. Kaikki nämä tuntuvat olevan täysin ulkomusiikillisia turhuuksia, ja jos joskus itse hairahdumme myymään krääsää ennen musiikkia, on varmasti aika ripustaa soittimet naulaan. Ultimaalisin Corpsessed-fanituote voisi olla vaikka se, että tulemme bensa- ja kaljakorvauksia vastaan soittamaan olohuoneeseesi.

Tsekkaa epävirallinen Corpsessed-video YouTubesta: