Obituary joukkorahoitti albuminsa vuorokaudessa

06.08.2013

Vuonna 1984 perustettu death metal -kokoonpano Obituary aloitti Kickstarter-joukkorahoituskampanjan uutta albumiaan varten 2. elokuuta. 10 000 dollarin tavoite saavutettiin jo vajaassa vuorokaudessa, joten uutta Obituarya on luvassa ensi keväänä.

Hankkeen videolla John ja Donald Tardy kertovat, että heiltä löytyy vuosien varrelta kokemusta sekä hyvistä että huonoista levy-yhtiöistä. Bändi on halunnut jo pitempään julkaista albumin täysin omilla ehdoillaan ja Kickstarterin myötä siihen on nyt mahdollisuus.

”Luvassa on niin klassista Obituarya, että se pelottaa meitäkin”, John Tardy kommentoi uusia kappaleita. Videolla saadaan kiusallisen pieni maistiainen uudesta materiaalista Donald Tardyn rumputyöskentelyä seuratessa.

Täyttynyt 10 000 dollarin tavoite tuo siis uuden albumin levykauppoihin. Uutista kirjoittaessa dollareita bändille oli luvattu 16 700. Mikäli 20 000 dollaria täyttyy, ottaa bändi studioon mukaan kuvausryhmän tuottamaan dokumentin, jonka jokainen rahaa likoon pistänyt fani saa omakseen. Seuraavat lisätavoitteet ovat asetettu 35 ja 50 tuhanteen dollariin. Joukkorahoituskampanja on käynnissä syyskuun 16. päivään asti.

Lisätietoja kampanjasta löytyy tämän linkin takaa. Bonusmateriaalina Kickstarter-sivulta löytyy 25-minuuttinen HD-laatuinen livevideo.

Lisää luettavaa