Sekavissa merkeissä Morbid Angelista lähteneet muusikot koonneet uuden bändin – esittävät vanhan yhtyeensä klassikoita keikoilla

Viime vuonna laulaja-basisti David Vincent ja rumpali Tim Yeung lähtivät Morbid Angel -yhtyeestä varsin hämärissä ja sekavissa merkeissä.

Ensin kitaristi Trey Azagthoth ilmoitti vanhan kumppaninsa laulaja Steve Tuckerin liittyneen takaisin bändiin, johon Vincent totesi ykskantaan ettei häntä ole kuitenkaan erotettu. Samassa rytäkässä Yeung ilmoitti jättäneensä bändin ja niin vain Vincentkin lopulta jätettiin ulos kuvioista.

Vincent kokeili hetken siipiään countrymusiikin parissa, mutta nyt hän ja Yeung ovat lyöttäytyneet jälleen kimppaan ja perustaneet uuden I Am Morbid -kokoonpanon yhdessä Bill Hudsonin (Circle II Circle) ja Ira Blackin (Metal ChurchLizzy Borden) kanssa.

Bändin julkistuksesa yhteydessä tiedotettiin yhtyeen heittävän keväällä kaksi keikkaa Brasiliassa. Tiedotteen mukaan bändin repertuaari koostuu Morbid Angelin neljän ensimmäisen pitkäsoiton kappaleista.

Samaan aikaan toisaalla: Morbid Angel ilmoitti elokuussa solmineensa levytyssopimuksen ja julkaisevansa uuden albumin joskus vuoden 2017 aikana. Tiedotteen mukaan yhtyeessä vaikuttavat Azagthoth ja Tucker, mutta muu kokoonpano on tyystin hämärän peitossa – tai sitten sellaista ei vielä olekaan.