Kuukausi sitten Ben Varon kirjoitti, että uusi levy on valmis ja aikomus on saada se pihalle ennen vuodenvaihdetta. Tarkkaa julkaisupäivää ei vieläkään tarjota, mutta Fallen Leaves & Dead Sparrowsin ilmoitetaan nyt ilmestyvät ensi vuoden alkupuolella. Ensimmäinen sinkkulohkaisu on kuitenkin kuunneltavissa.
”Fallen Leaves & Dead Sparrows on konseptilevy, ja If Not Here, Where? istuu aika tasan keskelle levyä ja tarinassakin protagonistimme matkan taitekohtaan”, kertoo bändin kitaristi Varon.
”Halusimme ensimmäisen maistiaisen kuvastavan albumin yleistä linjaa. If Not Here, Where? on iso pala pureskeltavaksi, melkein kuin kaksi kappaletta yhden sisällä, ja uskon, että kaiken sen infon sisäistäminen vie useamman kuuntelukerran. Toivottavasti kappale pitää jengin kiireisenä seuraavaan julkaistavaan biisiin asti.”
Eipä Varonin mietteet ole aivan tuulesta temmattuja. Kuuntele yli 9-minuuttinen näytekappale alta.