Etsi
Ohjaaja kertoo saaneensa idean videoon kärsittyään maailman pahimmasta silmätulehduksesta.
"Vettä, veden väkeä ja niiden voimaa tulee kunnioittaa. Jos niitä väheksyy ylimielisesti, voi ihmisen kohtalo olla varsin julma."
Norjalaisyhtye julkaisi videon tuoreelle North-singlelle.
Ways of the Night -video on kuvattu soittoreissulla Baltiassa ja Puolassa.
Everybody's Got a Plan on kolmas maistiainen tulevalta pitkäsoitolta.
Yhtye tarjoaa kunnon ensipuraisun tulevaan Painstream-albumiin.
Ruotsalaisyhtye julkaisi tulevalta levyltään Watch As We Rise -singlen videoineen.
Ilmiöksi noussut President julkaisee debyyttinsä syksyllä.
Yhtye julkaisi Legacy-albuminsa 31.7.
Nummentai tarjoaa lääkettä (tai suolaa haavoihin) kaikille Nummirockin jälkeisestä masennuksesta kärsiville.
Wayne Ishamin ohjaama video ilmestyi kaksi viikkoa ennen Metallica-klassikkoalbumin julkaisua.
Resodance on yhtyeen 12. studioalbumi.
Black Sabbath -riffimestarin tulevalla sooloalbumilla laulaa Jørn Lande.
"Lopputulos on kenties yksi kaikkein odottamattomimmista biiseistä, mitä olemme koskaan julkaisseet", yhtye toteaa.
Rob Zombien monista tuotannoista tuttu Sheri Moon Zombie kokeilee nyt siipiään laulajana.
Horsemen-kappale löytyy juuri ilmestyneeltä Hun-albumilta.
Nuclear Sun on toinen singlelohkaisu Segmentian tulevalta debyyttialbumilta.
Yhtye tarjoaa seuraavan maistiaisen tulevalta levyltään.
Viikinkimetalliyhtye julkaisi uuden Gjallarhorn-singlen.
Manson julkaisi videon hiljattain ilmestyneelle Front Toward Enemy -singlelleen.
Tyhjyys on kolmas singlelohkaisu tulevalta Maanääri-albumilta.
Drekafljóð / Dragon Maiden on saanut kylkeensä myös tyylikkään videon.
Anthrax julkaisi "näin tehtiin" -videon The Edge of Perfection -musiikkivideostaan.
Yhtye esittelee elokuussa ilmestyvää albumiaan Crawl-singlen ja videon merkeissä.
Snakes for Dinner -kappaleella vierailee Queens of the Stone Age- ja Kyuss-mies Josh Homme.