Tampereella on vahvat painavien tapahtumien perinteet – Sauna Open Air, Tuhdimmat Tahdit ja niin edelleen – mutta tämän kesän tilanne näytti pitkään hieman heikommalta. Onneksi kaksipäiväinen Rokki Raikaa -festari rynnisti hätiin ja nosti raskaamman rockin ystävienkin suupieliä vähän ylemmäksi.
Inferno käväisi paikalla tapahtuman kakkospäivänä, ja aistialueelle osui muutamia väkeviä esityksiä.
Lost Society
Kuten tunnettua, Jyväskylän – nykyään vähän Helsinginkin – nelikon musiikkityyli on vaihtunut alkuaikojen speed/thrash-ilakoinnista moderniksi ja omasoundiseksi metalliksi, mutta ”yksi” on pysynyt matkassa alkumetreiltä asti: tiukka soitto ja väkevä lavaesiintyminen. Mitäpä oli sitten tarjolla Tampereella lauantai-iltapäivänä? Aivan niin: yhä tiukempaa soittoa, yhä väkevämpää lavaesiintymistä and more.
Lost Society toki marssii kipparinsa Samy Elbannan tahdissa, mutta yhtä lailla palstatilaa ansaitsevat kitaristi Arttu Lesonen, basisti Mirko Lehtinen ja rumpali Tapani Fagerström. Nelikko nimittäin tarjoaa nykyään niin hemmetin jämerät humpat, että sitä kuuluisaa heikompaa saattaa jo vähän hirvittää. Inferno ei suosittele missaamaan syyskuussa käynnistyvää laajamittaista Suomen-rundia.
Turmion Kätilöt
”Mysteeriesiintyjän” nimellä paikalle saapuneen Turmion Kätilöiden keikkaan kohdistui erityistä mielenkiintoa, sillä kyseessä oli porukkaan tilapäisesti kiinnitetyn kitaristi Kasperi Heikkisen toinen – siis vasta toinen – esiintyminen TK:n riveissä. (Bändin varsinainen kitaristi Bobby Undertaker on hetken poissa riveistä valitettavien terveyshuolien vuoksi.)
Heikkinen on tunnetusti piinkova ammattilainen, ja kitaristi hoitikin homman kotiin todella komeasti. Toki Kasperi on myös piinkova ”oman itsensä kriitikko”, ja häneltä saattaisi tulla myös toisenlaisia kommentteja omasta suorituksestaan, mutta unohdetaan sellaiset turhat puheet. Hienoa duunia.
Ja pitäähän se todeta samaan syssyyn, että klikintarkasti jyskyttävä Turmion Kätilöt näytti taas kerran, miksi se on pirun kysytty live-esiintyjä. Vaihtelevan tasoista huumoria, vaarallisia tilanteita tai energistä lavatoimintaa ei puuttunut tälläkään kerralla.
Tarot
Kuopion ylivalta jatkui myös Tarotin osalta, sillä keikka oli taas kerran silkkaa perinnetietoisen heavy metalin suurjuhlaa. Back in the Firen ja Love’s Not Made for My Kindin kaltaisten biisien tahdissa on hurahtanut jo nelisenkymmentä vuotta, mutta niihin lienee mahdotonta kyllästyä. Entä Traitorin tai Pyre of Godsin kaltaiset hieman uudemmat numerot? Sama juttu.
2020-luvulla pitkän horrosvaiheensa katkaisseen Tarotin keikoilla nousevat mieleen aina samat jutut. Erityisesti tämä: olisihan se nyt ollut aivan käsittämättömän surkeaa jos Tarot olisi vaipunut ikuiseen talviuneen rumpali Pecu Cinnarin poismenon jälkeen vuonna 2016. Nimittäin se, että Tarot jatkaa ikonisia touhujaan hienon rumpalin Antero Seppäsen kanssa, kunnioittaa parhaalla mahdollisella tavalla myös Cinnarin muistoa.
Lähetään siis toivomus Tarotin suuntaan: lisää keikkoja, kiitoksia! Niin ja uutta musiikkia myös. Kiitoksia!
Cemetery Skyline
Tapaus Cemetery Skyline vertautuu Tarotiin ainakin siinä mielessä, että ylisanat alkavat loppua kesken, kun bändi nousee lauteille. Mikael Stanne, Victor Brandt, Markus Vanhala, Santeri Kallio ja Vesa Ranta pistävät jokaisella kerralla pystyyn niin jäätävän kovan rock’n’roll-klinikan, että kuulijan osa on suorastaan naurettavan helppo: ei tarvitse ottaa kuin mukava asento ja nauttia tarttuvan tummista sulosävelistä.
Tampereen ilta alkoi jo mukavasti hämärtyä Cemetery Skylinen aloittaessa, ja tämän vuoksi myös visuaalisuus – lavan laservalot ja niin edelleen – nousi esiin aivan eri tavalla verrattuna aiempiin bändeihin. Ja hemmetti soikoon, miten tyylikkäältä ”goottilainen hautuumaaviisikko” estradilla näyttikään.
Stanne myös vihjaili eräässä välispiikissään tulevasta CemSky-materiaalista – älkää tosin pidätelkö henkeänne ihan vielä! – ja siitä nousi mieleen vielä eräs ajatus: bändin Nordic Gothic -debyytti oli käytännössä yksi hillitön hittiputki, ja jos sävelkynä pysyy likimainkaan samassa terässä jatkossakin, luvassa on yksi vuoden kovimmista kiekoista. Mutta minkä vuoden? Jäädään odottamaan.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
