Peter Baltesilla murtui kylkiluita Dirkschneiderin keikalla – onnettomuus tallentui videolle

Myös kitaristi Alen Brentini tippui lavalta samalla keikalla.

Julkaistu:

Entinen Accept-keulahahmo Udo Dirkschneider esiintyi lauantaina 25.7. Pyraser Classic Rock Nightissä Saksassa. Konsertista muodostui todella kovan onnen keikka, sillä sekä kitaristi Alen Brentini että basisti Peter Baltes (myös ex-Accept) tippuivat keikan aikana lavalta, Baltes vieläpä sillä seurauksella, että keikka jouduttiin keskeyttämään seitsemän biisin jälkeen.

”Peter Baltes ja Alen Brentini loukkaantuivat vakavasti lavan riittämättömien turvajärjestelyjen vuoksi. Alen sai useita pahoja ruhjeita ja vammoja, mutta onneksi hän pystyy yhä esiintymään. Peter mursi kolme kylkiluuta ja häntä hoidetaan parhaillaan sairaalassa Nurembergissä. Hän joutuu olemaan sivussa keikoilta jonkun aikaa”, yhtye tiedottaa Instagramissa.

Yhtyeen tiedotuksen mukaan keikat jatkuvat suunnitellusti Baltesin ja Brentinin onnettomuuksista huolimatta. Dirkschneider esiintyy tänään jo (26.7.) Saksan Hallessa.

Alta voit katsoa yhtyeen julkaiseman tiedotteen sekä eiliseltä keikalta fanin kuvaamaa videopätkää Baltesin haaverista.

Youtube video

Lue myös: Tilaa Infernon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa raskaan musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.