Michael Kiske: Seuraava Helloween-albumi on ”90-prosenttisesti valmis”

Jatkoa vuoden 2025 Giants & Monstersille ei tarvitse odottaa kovin kauaa.

Julkaistu:

Helloween julkaisi viime vuonna viimeisimmän pitkäsoittonsa Giants & Monsters. Yhtye ei ole kuitenkaan jäänyt lepäilemään laakereilleen vaan on jo varsin pitkälle seuraavan levyn työstöprosessissa, sanoo laulaja Michael Kiske tuoreessa Rock Manian haastattelussa.

”Sanoisin, että uusi levy on jo vähintään 90-prosenttisesti valmis. Eli [sen ilmestymisessä] ei pitäisi mennä kauaa. Mikä kertoo siitä, miten luova ja tuottoisa bändi olemme”, laulaja toteaa.

Lue myös: ”Ennen yhteenpaluuta olimme jo jämähtää paikoillemme, kyllästyä kaikkeen ja kuihtua pois” -haastattelussa Helloween

Yhtye on nyt julkaissut kaksi albumia uusimmalla kokoonpanollaan, jossa on kolme laulajaa: vuonna 2016 paluun tehneet Kiske ja Kai Hansen sekä vuodesta 1994 yhtyeen solistina toiminut Andi Deris. Kiskeltä kysyttiin, kumpi näistä kahdesta levystä – Giants & Monsters vai sitä edeltänyt vuoden 2021 nimikkoalbumi – onnistui laulajasta paremmin.

”Olen sellainen tyyppi, joka ei levyn valmistumisen jälkeen – ja tämä koskee myös soololevyjäni – yleensä kuuntele sitä enää. Mutta nyt itse asiassa kuuntelin molemmat läpi lentokoneessa matkalla festarikeikoille. Sain niistä siis melko tuoreen vaikutelman ja pidin siitä”, Kiske tuumaa.

Lue myös: Helloween käytti rocklegendoja varoittavana esimerkkinä siitä, miten reunionin voi mokata, sanoo Andi Deris

”Se tuntui lähes samalta kuin fani kuuntelee levyä ensimmäistä kertaa. Se oli jännittävää. Molemmat tuntuivat hyvin relevanteilta. Se ei ole vain menneiden kopioimista vaan niissä on tuore fiilis, mielenkiintoista energiaa ja luovuutta. Pidän molemmista, mutta mielestäni jälkimmäinen on hieman orgaanisempi. Ensimmäinen oli ehkä hieman täyteen pakattu.”

Youtube video

Lue myös: ”Kumpaa haluat: feikkiä täydellisyyttä vai inhimillistä alkuperäisyyttä, jossa on sielua?” – Helloween-laulaja vertaa tekoälyn luomaa musiikkia 80-luvun pop-tuotantoihin

Lue myös: Tilaa Infernon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa raskaan musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.