Etsi
Pohjolan-kappale sai kylkeensä myös bändin uran ensimmäisen oikean musiikkivideon.
Echoes of Silence on toinen singlelohkaisu Ulthiman tulevalta albumilta.
"Kirjoitan kappaleita usein peiliin katsomalla, mutta Lunastakaa-kappaleen kohdalla peilistä tulikin ikkuna", kertoo Shag-U.
Fire in the Hole -musiikkivideo vie katsojan Tampereen Nekalan kulttuurikeskuksen pihaan, jossa on käynnissä vähintäänkin omituiset bileet.
Eight Legs of Thunder on uusin maistiainen yhtyeen tulevalta The Allfather Awakens -albumilta.
Hatebreed julkaisee uuden levyn kuuden vuoden tauon jälkeen.
Videon kera julkaistu kappale on ensimmäinen singlelohkaisu yhtyeen tulevalta esikoistäyspitkältä.
Ghosts Among the Obelisks on ensimmäinen singlelohkaisu Estuary-albumilta.
Useita pienlevyjä julkaissut tamperelaisyhtye julkaisee syksyllä ensimmäisen täyspitkänsä.
Industrial metal -pioneeri julkaisee viimeiseksi jäävän albuminsa syksyllä.
Nightwish-solisti julkaisee uuden Hytress-sooloalbumin alkuvuodesta 2027.
Norjalaisyhtye esittelee tulevaa Mið-pitkäsoittoaan.
Phil Anselmon johtama ryhmä katkaisee pitkän hiljaisuuden albumirintamalla.
In the Shadow of Your Shadow -pitkäsoitolta on aiemmin julkaistu maistiaisena nimikkokappale.
Kappaleen painava teema antoi bändille tilaisuuden tutkia matalan vireen ja keskitempoisuuden voimaa.
Decay-pitkäsoitto ilmestyy syksyllä.
Ohjaaja kertoo saaneensa idean videoon kärsittyään maailman pahimmasta silmätulehduksesta.
Kappale aloittaa Escape to a New Empire -albumin tarinan.
"Vettä, veden väkeä ja niiden voimaa tulee kunnioittaa. Jos niitä väheksyy ylimielisesti, voi ihmisen kohtalo olla varsin julma."
Pulsar on viimeinen maistiainen tulevalta Pandemonium Portrait -pitkäsoitolta.
Kappaleen viestinä on, ettei kannata murehtia ja kaivata liikaa asioita, joita ei ole, vaan ottaa kaikki irti siitä, mitä on.
Everybody's Got a Plan on kolmas maistiainen tulevalta pitkäsoitolta.
Yhtye tarjoaa kunnon ensipuraisun tulevaan Painstream-albumiin.
Neoklassisen metallin edelläkävijä esittelee tulevaa Hell or High Water -pitkäsoittoaan.
Hempispheres on ensimmäinen levy ilman kitaristi Matt Pikeä.