Saarihelvetin lauantai oli kuuma ja hiostava. Tai sellainen oli tunnelma ainakin alkuillasta, joka toimi Infernon vierailun näyttämönä. Mitä osui näkö- ja kuulohermoihin?
Spectral Wound
Beherit, Blasphemy, Gorgoroth, Darkthrone… Spectral Woundin miekkosten takkeja ja liivejä koristaneet logot kertovat jo ennen keikkaa suhteellisen tyhjentävästi, mitä olisi luvassa seuraavaksi. No, ei sieltä ihan sekopäisintä war metalia tullut, mutta varsin tanakkaa paahtoa kuitenkin.
On niitäkin tapahtumia joskus nähty, kun maskinaamaiset black metal -hahmot näyttävät ja kuulostavat lähinnä koomisilta valoisassa kesäillassa, mutta montrealilainen Spectral Wound onnistui mainiosti… jos nyt ei mahdottomassa niin ainakin haastavassa paikassa päälavan korkkaajana.
Rumpali Jordan Kelly ja kielisoittajat Patrick McDowall, Samuel Arseneau-Roy sekä Andres Arango loivat tiukan, kaoottisesta hyvinkin tunnelmalliseen liikuskelleen pohjan. Solisti Jonah Campbellin – hänestä tuli välillä mieleen eräskin Aaron Stainthorpe – laulu taas oli miksattu turhan alas, mutta kyllä tämänkin tosiseikan kanssa pystyi elämään.
Ashen Tomb
Ai perkele. Kun death metal on tasokasta, sehän on tietenkin heittämällä parasta musiikkia koko hemmetin planeetalla. Tämä fakta, joka ei toki ole päässyt ikinä unohtumaan, palautui taas vahvasti mieleen, kun helsinkiläinen Ashen Tomb raahasi mädäntyneet luunsa Saarihelvetin Inferno-lavalle.
Likuhihnalta kovia riffejä lananneen Ashen Tombin kohdalla homman nimi on päällekäyvä vanhakantainen death metal, maustettuna äkäisillä blastbeateilla, hallitulla groovella ja sopivalla Autopsy-visvaisuudella. Kun peililaseja Viikinsaren auringossa suosinut bändi runttasi menemään sata lasissa, anteeksi ei pyydelty yhtään mitään.
Itsevarmasti käskyttänyt bändi soitti pirun tiukasti ja solisti Ilkka Laaksosen maukas mörinä ja muutamat korkeammat tiuskaisut tuntuivat mahanpohjassa asti. Älkääkä antako miehen värikkään yläruumisasusteen hämätä liikaa: se on kuitenkin Deathin Leprosy-klassikkoa juhlistava takki.
Käsittääkseni Ashen Tomb työstää kovaa vauhtia seuraajaa Ecstatic Death Reign -debyyttialbumille. Täällä jo odotellaan.
Whispered
”Samuraimetallin” suurvisiiriryhmä Whispered tekee väkevää paluuta kohti kirkkaita parrasvaloja. Pitkään hyvinkin hiljaa pysytellyt yhtye julkaisee kahdeksan vuotta kypsytellyn Honorbound-uutuuslevyn syyskuussa, ja keikkalavoillekin noustaan kiihtyvään tahtiin. Saarihelvetti sai osansa. Bändin paitoja näkyi yleisössä siinä määrin, että aktivoitumista on odotettu siellä ja tuollakin.
Ja katso: sehän oli väkevää paahtoa maskeeratulta ”suomisamurai-koplalta”. Bändin aavistuksen folkahtavassa ja toisinaan myös power-vivahteisessa melodisessa death metalissa kuului vaikutteita sieltä ja tuolta, eikä bändi kiellä esikuviensa vaikutusta millään tavalla: tätä alleviivasi se, että settiin kuului myös Children of Bodomilta lainattu Follow the Reaper. Ja kun toimitus oli tätä tasoa, niin kyllähän Whisperediä kelpasi seurata.
Annetaan aplodit myös orkesterin rytmiryhmälle. Jos en ole aivan väärässä, rumpali Filip Gäddnäs ja basisti Olli Paajanen ovat liittyneet ryhmään vasta tänä vuonna, mutta homma toimi aivan hemmetin hyvin. Vaikutti siltä, että siellä on hieman treenattu.
Whisperedin ”battlecry” kajahtaa soimaan Helsingin Kuudennella linjalla syyskuun puolivälin jälkeen, kun orkesteri nousee estradille Honorboundin julkaisun merkeissä. Siellä taitaa olla luvassa melkoista miekankalistelua ja metalli-ilottelua.
Laitetaan tähän vielä yksi kunniamainintakin. Whisperedin tavoin myös The Man-Eating Tree on aktivoitunut – toki jo joitakin aikoja sitten. Orkesterin koko setti ei mahtunut Infernon aikatauluihin, mutta bändi vaikutti olevan erittäin pätevässä iskussa melankolisen metallinsa kanssa. Ja laitetaan se nyt tähänkin: onneksi solisti Manne Ikonen on taas vaihteeksi tositoimissa. Älkää päästäkö tätä miestä pois mikrofonin äärestä enää ikinä!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
