Teksti ja kuvat: Tami Hintikka
Loppuunmyyty Tavastia todisti brasilialaisen entisen metallijättiläisen puolitoistatuntista, jonka on määrä olla yhtyeen viimeinen Suomen-keikka. Vuodesta 1984 paahtanut bändi juhlii rundillaan 40-vuotista uraansa, jota on siis todellisuudessa takana jo 42 vuotta. Pitkä kiertue on myös jäähyväisturnee, ja viimeinen naula isketään arkkuun São Paulossa marraskuun seitsemäntenä. Sen jälkeen Sepultura kuopataan nimensä veroiseen paikkaan.
Asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen. Hautaan saatetaan kyllä laskea Sepultura, mutta nimenomaan Derrick Green -keulainen versio. Bändin ikonisen äänen, Max Cavaleran jättimäisiin maihareihin astunut Green on ollut Sepulturassa jo lähes 30 vuotta. Hän on monelle se ainoa oikea Sepultura-laulaja. Se on fakta, jota kaltaisteni old school -fanien on lähes mahdoton käsittää.
Viime vuosina Sepultura on voinut hyvin. En kuitenkaan tarkoita nykykokoonpanoa, vaan bändin musiikkia ja perintöä. Alkuperäiset Sepultura-veljekset ja perustajajäsenet, Max ja Igor – no okei: Iggor – ovat purkittaneet onnistuneesti uusiksi yhtyeen kolme ensimmäistä levyä ja heitelleet keikkoja, joilla on tarjottu makoisaa karkkia vanhojen aikojen Sepulturan ystäville. Keikat eivät harmillisesti ole yltäneet Suomeen asti.
Samaan aikaan Bestial Devastationilla (1985) ja Morbid Visionsilla (1986) kitaroinut Jairo T, eli Jairo Guedz tykittelee The Troops of Doom -yhtyeensä kanssa väkevää vanhan liiton brassirässikuoloa edellä mainittujen levyjen linjoilla.
Max Cavalera (kitara ja laulu), Igor Cavalera (rummut), Andreas Kisser (kitara) ja Paulo Jr. (basso). Siinä se klassinen Sepultura-kokoonpano, joka takoi ja taikoi muun muassa sellaisia timantteja kuin Schizophrenia (1987), Beneath the Remains (1989) ja Arise (1991). Nuoret miehet rässäsivät yhtyeensä suurten ja kuolemattomien metallinimien joukkoon ja pomputtivat itsensä Rootsilla (1996) yhä laajempaan suosioon.
Sitten tuli Maxin lähtö, Greenin saapuminen ja taian katoaminen. Kesällä 1991 Hämeenlinnan Giants of Rockin kuumuudessa voimansa tunnossa piessyt ryhmä oli vain muutamassa vuodessa kadottanut itsensä ja ison osan faneistaan. Johtohahmoksi noussut Kisser ei luovuttanut, vaan Sepultura jatkoi jopa senkin jälkeen, kun Iggor Cavalera poistui vahvuudesta vuonna 2006. Hieman oikoen: tässä sitä nyt ollaan.
Ääriään myöten pakattu rockpyhättö ja sen innokas yleisö todistivat, että tätä keikkaa oli odotettu. Puoli kymmeneltä tärähti ilmoille iki-ihana Inner Self, ja nyrkit olivat ilmassa välittömästi ja pitti pyörähteli. Yhdeksäntoista biisin settiin oli mahdutettu peräti kolme yhtyeen viimeisimmän julkaisun, eli The Cloud of Unknowing –ep:n (2026) neljästä kappaleesta. Toisaalta taas bändin erittäin legendaarisesta alkupään tuotannosta ei kuultu juuri mitään.
Bestial Devastation ja Morbid Visions sivuutettiin tyystin, ja Schizophrenialta kuultiin vain Escape to the Void ja Beneath the Remainsilta ainoastaan jo mainittu keikan aloituskappale. On toki tavallaan hienoa, että bändi vetää rohkeasti tuoretta tavaraa eikä katsele liikoja taaksepäin. Tässä tapauksessa olisi kuitenkin voinut vilkaista hieman enemmän.
Levyistä puheen ollen on pakko mainita eräs pieni, mutta häiritsevä seikka. Yhtyeen 40-vuotistaustakuvassa kulkevat Sepultura-julkaisut kronologisessa järjestyksessä. Jostain käsittämättömästä syystä Morbid Visions on kuitenkin tuossa ennen Bestial Devastationia. Miksi ihmeessä, ja miksi tuota virhettä ei ole korjattu? Ei voi ymmärtää eikä hyväksyä.
Keikan tunnelma oli hyvä, välitön ja intiimi. Green on leppoisa ukko, joka kiitteli vuolaasti suomalaisyleisöä ja tuntui tarkoittavan joka sanaa. Lähes muuttumattomana läpi vuosien pysynyt Andreas Kisser veteli samalla antaumuksella kuin 35 vuotta sitten Hämeenlinnassa. Bändin pitkäaikaisin jäsen, basisti Paulo Jr., eli nykyisin Paulo Xisto, fiilisteli tuttuun tapaansa tunteella, mutta hillitysti. Pari vuotta Sepulturan riveissä paukuttanut rumpali Greyson Nekrutman hoiti tonttinsa mallikelpoisesti. Erityisesti jazz-kannuttajana tunnetun 24-vuotiaan kioskin hallinta oli ihailtavaa seurattavaa. Ei hän silti Iggorin vahvaa takomista peittoa.
Kuten bändin 30-vuotiskeikalla Nosturissa 11 vuotta sitten, ilta päättyi tuplapomputukseen. Tynkä-Ratamahatta vaihtui Nekrutmanin taiturimaisen rumpusoolon siivin Roots Bloody Rootsiin, ja sen jälkeen juhlat olivat ohi. Lainaan itseäni yhdentoista vuoden takaisesta keikkaraportista: “Olinko todistanut hyvää Sepultura-keikkaa? Olinko ylipäätään todistanut Sepultura-keikkaa?”. Yhä relevantteja kysymyksiä. Mikäli aistin oikein, moni koki Tavastialla kovan Sepultura-vedon, ja olen heidän puolestaan vilpittömän onnellinen. Itselleni nyky-Sepultura vetelemässä vanhoja biisejä on enemmän cover-bändi kuin aito asia.
En ole tahallani vanha jäärä, kehityksen vastustaja tai kurja nihkeilijä. Bändeillä on lupa mennä eteenpäin, kehittyä, uudistua, luoda nahkansa, vaihtaa jäsenistöään. Napalm Death tästä aina hyvänä esimerkkinä. Sepultura on kuitenkin toista maata. Sen vuosien 1985-1991 välinen musiikki ja sen kehityskaari on niin ylivoimaista, että kaikki sen jälkeen tullut on jäänyt tuon aikakauden varjoon. Hetkinen, mutta entäs Chaos A.D.?, kuulen jonkun kysyvän. On sillä hetkensä, mutta ei mitään jakoa edeltäjiensä rinnalla. Rootsilla oli jo hypelty nu-metal -suohon.
Palataanpa kuitenkin vielä aiemmin mainittuun hautausasiaan. Nyt saatellaan nyky-Sepulturaa ikiuneen, mutta tämä ei satavarmasti ole Sepulturan tarinan loppu. Uskallan todeta näin, vaikka ennustajanlahjani eivät olekaan hääppöiset.
Niin Kisseriä kuin Cavaleran veljeksiäkin on vuosien ajan hiillostettu klassisen kokoonpanon paluusta. Nyt kun Green-aikakauden versio lakkaa olemasta, alkaa tuolle monien haikailemalle comebackille olla todellisia mahdollisuuksia. Ei ehkä heti perään, mutta jossain vaiheessa kyllä. Ja vaikka se ei toteutuisikaan, niin Cavalerat jatkavat varmuudella Sepulturan musiikin parissa. Uskon myös, että Kisser vetelee vielä jossain vaiheessa Sepulturaa mahdollisen uuden bändinsä kanssa, ja sama pätee myös Derrick Greeniin.
Nyt odotellaan, mitä “lopettamisen” jälkeen seuraa ja kuinka pian. Obrigado, Sepultura, tässä vaiheessa!
Settilista:
Inner Self
All Souls Rising
Desperate Cry
Kairos
Means to an End
Attitude
Against
Choke
The Place
Escape to the Void
Kaiowas
Dead Embryonic Cells
Slave New World
Beyond the Dream
Territory
Refuse/Resist
Arise
Ratamahatta
Roots Bloody Roots