Etsi
Ensimmäinen erä kolmen päivän lippuja laskettiin samalla myyntiin.
Steelfest käynnistyy tulevana torstaina.
Korvaavia esiintyjiä haetaan nyt kuumeisesti.
Torture Killer ja Witchtrap vaihtavat esiintymispäiväänsä päittäin.
Varathron joutui perumaan tulonsa henkilökohtaisista syistä.
Hyvinkäällä nähdään kolmen päivän aikana yhteensä 46 artistia.
Yhdestoista Steelfest järjestetään toukokuun lopulla.
Ensimmäiset 14 nimeä julkistettiin nyt.
Tällaistakin voi tapahtua.
Slagmaur, Valkyrja ja Gorgon lisätty kattaukseen.
Nifelheim ja Cadaver eivät saavukaan Hyvinkäälle.
Steelfest 2022:n esiintyjälista on väkevä!
Toivottavasti koronatilanne sallii festareiden järjestämisen.
Steelfest 2022 -artistitarjonnassa käy nyt kova myllerrys.
Myös Samael on kadonnut esiintyjälistoilta.
Steelfestin rosteri näyttää todella jäätävältä.
Muutoksia festariohjelmistoon.
Lisää on vielä tulossa.
Liput ovat jo myynnissä.
Useita bändejä on jo vahvistettu ensi vuoden ohjelmistoon.
Kerrankin hommat hoituivat ilman turhaa sählinkiä.
Festivaaliliput ovat jo myynnissä.
Ikäviä uutisia black metal -porukalle.
Tällaista oli meno kesällä 2019.
Mukana paljon tämän vuoden peruuntuneille festareille buukattuja esiintyjiä.