Abbathin keikka Saarihelvetissä katkesi heti alkumetreillä

Keikka peruuntui yllättäen nokkamiehen "terveysongelmien vuoksi", tiedottavat järjestäjät.

Julkaistu:

Abbath-yhtyeen keikka Tampereen Saarihelvetissä perjantaina 14.8. katkesi kuin kanan lento heti alkumetreillä. Järjestäjät tiedottivat myöhemmin keikanpäättyneen yllättäen, koska ”Abbath ei kyennyt esiintymään laulaja Abbath Doom Occultan terveysongelmien vuoksi”. Abbathin omissa kanavissa asiaa ei ole vielä tätä kirjoittaessa kommentoitu.

Erään paikalla olleen katsojan Youtubeen lataamasta videosta nähdään, miten laulaja Abbath, oikealta nimeltään Olve Eikemo, nousee lavalle ennen muuta yhtyettä ilman tavaramerkkinaamiotaan tai muuta tuttua keikkavarustusta. Yhtye aloittaa ensimmäisen kappaleen, mutta säkeistöön tultaessa Eikemo paiskaa kitaransa rumpuraiseria päin ja kävelee pois lavalta muun yhtyeen seuratessa perässä. Hetken päästä yhtyeen suomalaisrumpali Ukri Suvilehto tulee vielä puhumaan yleisölle:

”Sanotaan vielä, ettei varmaan kenellekään tule yllätyksenä, että meidän solisti kamppailee terveysongelmien kanssa, joten olemme erittäin pahoillamme, mikäli tämä keikka on keskeytynyt. Mutta me vankkoina ammattilaisina olemme valmistautuneita mihin vaan, joten katsotaan. Mutta kiitos ja anteeksi. Olemme tehneet kaiken voitavamme.”

Marraskuussa 2019 Abbath-yhtye lopetti keikkansa Buenos Airesissa kahden biisin jälkeen ja perui lopulta koko tuolloin käynnissä olleen Etelä-Amerikan -kiertueen. Muutamaa viikkoa myöhemmin Eikemo tiedotti kirjautuneensa katkaisuhoitoon.

Lue myös: Abbath avoimena päihdeongelmistaan: ”Juhlat olivat jatkuneet aivan liian pitkään ja olin ainoa, joka ei ollut tajunnut lähteä”

Youtube video