Mastodon on julkaissut kolmannen singlen tulevalta Marrow Deep -albumiltaan. In the Ruins -kappale on saanut kylkeensä myös tyylikkään animaatiovideon, jossa seurataan Frank-nimisen hahmoa. Katso video alempaa.
”Frankin idea ja videon konsepti tulivat mieleeni, kun olin ollut kymmenen tuntia teholla maailman pahimman silmätulehduksen vuoksi. Kipu oli niin kova, että tuntui kuin silmäni olisi halunnut paeta päästäni”, avataan videon ohjauksesta ja editoinnista vastanneesta Hey Beautiful Jerk -studiosta.
”Olin juuri keskustellut Brannin (Dailor, Mastodonin laulaja-rumpali) kanssa kappaleen merkityksestä ja siitä, miten hänen ja Troyn (Sanders, laulaja-basisti) hiljattaiset menetykset olivat vaikuttaneet. Aloin miettiä ’palasten kokoamista’ ja tein raa’an luonnoksen Frankista puhelimellani nopeasti ennen kuin silmäni halusi jälleen lähteä pakoon.”
Marrow Deep ilmestyy 28. elokuuta. Kyseessä on ensimmäinen levy yhtyeen uudistuneella kokoonpanolla ilman moottoripyöräonnettomuudessa menehtynyttä alkuperäiskitaristi Brent Hindsiä. Levyltä on aiemmin julkaistu singleinä kappaleet Snakes for Dinner sekä Your Ghost Again.
