Etsi
Before the Dawnin paluukiertue alkaa Tavastialta syyskuun lopussa.
Komea tulkinta klassikkokappaleesta.
Yhtye juhlii 20 vuotta täyttävää debyyttiään syksyllä.
Liput myynnissä nyt.
Grindcorea, sitä pitää olla.
Liput myynnissä 3.2. alkaen.
Veden äärelle täyttää 15 vuotta.
Askel on ensimmäinen albumi ilman perustajajäsen Simo ”Simeoni” Kairistolaa.
Rundi alkaa 12.1. Tampereelta.
Kappale löytyy Insomniumin tulevalta Anno 1696 -albumilta.
Metalcore raikaa alkuvuodesta kahdeksassa kaupungissa.
Liput ovat jo myynnissä.
Myös lämmittelijät menevät vaihtoon.
Liput ovat nyt myynnissä.
Liput keikoille ovat jo myynnissä.
Kiertue alkaa näyttävästi Helsingin Jäähallista 14.1.2023.
Eddie ja kumppanit eivät kauaa malta pysyä poissa tien päältä.
Tammikuussa laitetaan jalalla koreasti.
Yhtyeen oli tarkoitus saapua syksyllä myös Suomeen, mutta päätti perua koko kiertueen kohonneiden kulujen vuoksi.
Helmikuussa tärähtää!
Laihiala lähtee Saattajat-orkestereineen kiertueelle syksyllä.
Raskaalla kädellä sovitetut joululaulut soivat 18.11.-18.12. välisenä aikana ympäri Suomea.
Yhtyeen seuraava pitkäsoitto julkaistaan syyskuussa.
Sonata Arctica kiertää Suomea 11 akustisen keikan verran.
Yhtyeen perhepiirissä sattuneen hätätapauksen vuoksi bändi joutui jättämään kiertueensa kesken.