Etsi
Blaze of Perdition soittaa syksyllä vielä yhden sovitun keikan.
RIP Urn, 1994-2025.
Määrittelemättömälle tauolle viime vuonna jäänyt yhtye lyö pillit lopullisesti pussiin.
30 vuotta riitti, totesivat brittibändin jäsenet yhdessä tuumin.
Ulkopuoliset tekijät ja paineet saivat yhtyeen lopettamaan toimintansa.
22-vuotinen uran paketoidaan näyttävästi Tampereen Olympiassa.
Asiaan ei liity draamaa.
Jarmo Puolakanahon mukaan yhtye jatkaa, kun kaikkien jäsenten mielestä aika on taas oikea.
Yhtye jättää kuitenkin takaportin auki uudelle tulemiselle.
40 vuotta on tarpeeksi, tuumasivat sepulturalaiset.
Syynä koronasta johtuneet taloudelliset vaikeudet ja motivaation puute.
Syinä ajan ja motivaation puute.
20 vuotta riitti alankomaalaisduolle.
Hiljattain Euroopan-kiertueensa perunut kanadalaisbändi laittaa pensselit lopullisesti santaan.
Päätökseen ei liity sen kummempaa draamaa.
Rumpalilla ei ole enää aikaa Terrorizerille.
Basisti vahvisti, että yhtyeen syyskuinen esiintyminen Uk Deathfestissä jäänee bändin viimeiseksi.
Vuodesta 1994 toiminut yhtye laittaa pillit pussiin.
Bändi vahvisti tiedon sittemmin kokonaan poistetun Facebook-sivunsa kautta.
Mick Mars pysyy kuitenkin bändin jäsenenä.
Keulahahmo John D. Cronise vahvisti asian sosiaalisen median välityksellä.
Tristanian ansiokas ura on paketissa.
Bändin jäsenillä riittää kiireitä muiden projektien kanssa.
Bändin jäsenet jatkavat muiden projektien merkeissä.
Necromantian ura on loppusuoralla.