Sepultura lopettaa ja lähtee jäähyväiskiertueelle

40 vuotta on tarpeeksi, tuumasivat sepulturalaiset.

08.12.2023

Brasilian metalliylpeys, vuonna 1984 perustettu Sepultura laittaa pillit pussiin ja lähtee ensi vuonna jäähyväiskiertueelle. Eurooppalaisfaneille heitetään hyvästit loka-marraskuussa 2024. Pohjoismaita ei keikkalistalta kuitenkaan valitettavasti löydy. Yhtye aikoo myös taltioida jäähyväiskiertueensa keikkoja ja julkaista sen päätteeksi livekokoelman, johon kootaan kaikkiaan 40 taltiointia 40 eri kaupungista.

”Olemme iloisia ja kiitollisia kaikesta, mitä olemme saaneet todistaa viimeisen neljän vuosikymmenen aikana. Olemme julkaisseet mahtavia levyjä, soittaneet unohtumattomia keikkoja, solmineet ystävyyksiä, tavanneet idoleitamme ja tehneet osamme viedäksemme brasilialaista metallia maailmalle. Tunnemme, että jättäessämme musiikkikentän meidän velvollisuutemme on täytetty”, yhtye kertoo tiedotteessaan.

Lisää luettavaa