Etsi
Liput ovat jo myynnissä.
Myös lämmittelijät menevät vaihtoon.
Liput ovat nyt myynnissä.
Liput keikoille ovat jo myynnissä.
Kiertue alkaa näyttävästi Helsingin Jäähallista 14.1.2023.
Eddie ja kumppanit eivät kauaa malta pysyä poissa tien päältä.
Tammikuussa laitetaan jalalla koreasti.
Yhtyeen oli tarkoitus saapua syksyllä myös Suomeen, mutta päätti perua koko kiertueen kohonneiden kulujen vuoksi.
Helmikuussa tärähtää!
Laihiala lähtee Saattajat-orkestereineen kiertueelle syksyllä.
Raskaalla kädellä sovitetut joululaulut soivat 18.11.-18.12. välisenä aikana ympäri Suomea.
Yhtyeen seuraava pitkäsoitto julkaistaan syyskuussa.
Sonata Arctica kiertää Suomea 11 akustisen keikan verran.
Yhtyeen perhepiirissä sattuneen hätätapauksen vuoksi bändi joutui jättämään kiertueensa kesken.
Kaksikko liittyy Phil Anselmon ja Rex Brownin kelkkaan, kun nämä lähtevät tien päälle tekemään kunniaa Panteran musiikille.
Billboardin saamien tietojen mukaan Zakk Wylde ja Charlie Benante täyttävät Dimebag Darrellin ja Vinnie Paulin jättämät aukot.
Näillä näkymin luvassa on ainakin Pohjois-Amerikan-kiertue ensi vuonna.
Heilung pistäytyy rundillaan myös Helsingissä.
Viime vuonna paluun tehnyt yhtye nähdään viimein klubiolosuhteissa.
Samurai-Eddie kumppaneineen on liikkeellä.
Tuttuja hahmoja tunnettujen artistien taustaorkestereista.
Juhlakiertueen keikoilla soitetaan World Without God läpi kokonaisuudessaan.
This House Has No Home päättää Moonflowers-albumin.
Valo palaa HIMistä tuttuihin tunnelmiin Neon Noir -soolodebyytillään.
Yhtye pääsee viimein kiertämään Obsidian-albuminsa tiimoilta.