Juuri uuden Marrow Deep -levyn julkaisseen Mastodonin ydinkolmikko Brann Dailor, Troy Sanders ja Bill Kelliher osallistuivat legendaarisen Amoeba-levykaupan suosittuun What’s in My Bag -videosarjaan, jossa muusikot ja muut julkimot kiertelevät kaupassa ja esittelevät lopuksi ostoskassiensa sisältöä.
Rumpali-laulaja Dailorin ostoskassista löytyi muun muassa Björkin Selmasongs (2000). Levyyn liittyen Dailor kertoi mielenkiintoisen ja hauskan tarinan siitä, kun bändi kerran tapasi islantilaislaulajan, joka puolestaan halusi tavata yhden Mastodon-miesten tuttavan.
”[Björk] kysyi minulta, voisiko hän tavata (Slayerin) Kerry Kingin. Menin Kerry Kingin luokse ja kerroin, että Björk haluaa tavata hänet. Hän vastasi siihen, että ei kiinnosta. Mutta minua kiinnosti, ja sanoin hänelle: ’Hei jäbä, hän on tuossa vieressä!'” Dailor muistelee.
Basisti-laulaja Sanders päätyi valitsemaan ostoskassiinsa levyjä, jotka tuhoutuivat Helene-hurrikaanin aiheuttamassa tulvassa. Itselleen hän osti Men at Workin Business as Usualin, joka oli aikoinaan Sandersin ensimmäinen omilla rahoilla ostama levy, ja vaimolleen hän osti puolestaan Barry Manilow’n kokoelman.
”Lapsena hän treenasi pussaamista tämän levyn kanssa!” Sanders paljastaa.
Kitaristi Kelliher päätyi puolestaan valitsemaan muun muassa Weezeriä, Clutchia sekä Rushia.
”Tämä levy (A Farewell to Kings) vie minut takaisin lapsuuteen. Olin Rush-fani. Näin heidät juuri Madison Square Gardenissa. Ensimmäistä kertaa! En ole koskaan aiemmin saanut tilaisuutta siihen”, Kelliher kertoo.
Lue myös: Black Sabbathin Bill Ward ylistää Brann Dailoria, nimeää suosikkinsa Mastodonin tuotannosta
Lue myös: Mastodonin Brann Dailor purkaa yhtyeen suurimman hitin osiin – katso mielenkiintoinen video
