Kotimainen melankolista metallia soittava Segmentia valmistautuu esikoispitkäsoittonsa julkaisuun. Levyltä on nyt julkaistu toisena singlenä kappale Nuclear Sun, joka on rakkaudenosoitus tekijänsä, rumpali Jere Luokkamäen historialle Celesty-yhtyeessä.
”Nuclear Sun oli minulle säveltäjänä se hetki, jossa lakkasin varomasta power metal -taustaani”, Luokkamäki kertoo ja jatkaa:
“Loin kappaleen rungon työreissulla Kajaanissa. Pienen kaupungin talvinen ympäristö ja katukuvassa liikkuva armeijan väki sai minut jälleen kerran ajattelemaan maailman tilaa ja sitä, miten me tätä maapalloa kohtelemme. Tuntuu välillä, että ihminen ihan kerjää katastrofia ja sitä fiilistä halusin tuoda biisiin.”
”Jeren biisi oli selkeästi oodi luonnolle ja minun tuli kirjoittaa keskeneräiset sanoitukset valmiiksi. Melodia biisissä on hetkittäin jopa hilpeä, mutta erityisesti lyriikat alleviivaavat sitä syvää epätoivoa, joka minutkin valtaa niin usein”, lisää solisti ja kappaleen sanoittamiseen osallistunut Kansana.
Kappaleen kylkeen on tehty myös musiikkivideo, joka on toinen osa yhtyeen audiovisuaalisesta trilogiasta.
Lue myös: Kumarrus melankolialle – Before the Dawn -single esittelee Segmentian uudistunutta tyyliä
”Trilogian ensimmäisellä Before the Dawn -musiikkivideolla aamu vasta sarasti. Nyt auringon ydin säteilee taivaalla täydellä voimallaan Nuclear Sunin videolla, eikä jätä ketään tai mitään kylmäksi”, kommentoi videon tuottanut Tomi Salminen Tojusa Mediasta.
