Kumarrus melankolialle – Before the Dawn -single esittelee Segmentian uudistunutta tyyliä

Uudistunut Segmentia on raskaampaa, tummempaa ja romanttisempaa.

Julkaistu:

Seinäjokinen Segmentia on julkaissut debyyttialbuminsa ensimmäisen singlelohkaisun. Before the Dawn on tunnelmaltaan synkkä, mutta samalla toiveikas vastalause kuihduttavalle katkeruudelle.

“Rakkauslaulut ja erityisesti erobiisit ovat usein jonkinlaisia voimaantumisbiisejä – minä en osaa sellaisia kirjoittaa. Halusin lähestyä tekstiä suuremmassa aikakontekstissa – entäs sitten, kun haavat ovat umpeutuneet, kiukku ja katkeruus laantuneet? Uskaltaako kulkea polkua armoon asti?” avaa laulaja ja kappaleen pääsanoittaja Kansana.

“Kun sävelsin biisin pianomelodiaa, inspiroiduin Paradise Lostin One Secondista. Raskaat kitarat ovat biisin selkäydinnestettä ja ne alleviivaa sitä tunnelmaa, joka mulla oli tähtäimessä kappaletta säveltäessä”, kertoo puolestaan yhtyeen johtohahmo, säveltäjä ja rumpali Jere Luokkamäki.

Kappaleen kylkeen on tehty ToJuSa Median toimesta tunnelmallinen video, joka kuvattiin yli 200 vuotta vanhassa Itämäen talossa.

“Videolla esitellään rakentamamme suuremman palapelin ensimmäiset palaset. Segmentia on yhtye, jonka tulevaisuutta kannattaa seurata tarkalla silmällä ja korvalla”, sanoo videon tekijä Tomi Salminen.

Youtube video