Etsi
"Yhdistämällä musiikin ja historian voimme tavoittaa aivan uusia kävijöitä museoon ja tarjota elämyksen, jollaista ei muualta saa", toteaa museolehtori Joni-Pekka Karjalainen Tornionlaakson museosta.
Kyse on hybridistä, joka on osaksi konserttitallenne ja osaksi "jotain aivan muuta".
Youtubesta valkokankaalle.
Hevimpi reissu?
Liput yönäytökseen tulevat myyntiin 14.7.
Dreamers Never Die -dokkaria saa fyysisenä painoksena syksyllä.
Laulaja myös kertoo, mikä on suurin haaste elokuvan toteutumiselle.
Viime vuonna ilmestynyt Huntu – Kun okkultismi saapui Suomeen tuotettiin joukkorahoituksella.
Elokuvassa pääsevät Winon lisäksi ääneen muun muassa Bobby Liebling, Jimmy Bower, Dave Grohl, Phil Anselmo ja Henry Rollins.
Kuulostaa mielenkiintoiselta projektilta.
Luvassa lienee kakkahommia.
Slipknot-elokuvaa ei tehdä Hollywoodissa, Crahan vakuuttaa.
Tuoreimmassa näytepalassa Ronnie James Dio kertoo musiikkiharrastuksensa ensiaskeleista.
Potterton toimi urallaan myös animaattorina muun muassa The Beatlesin Yellow Submarine -elokuvassa.
Dreamers Never Die esitetään elokuvateattereissa syksyllä kahtena päivänä.
Dio: Dreamers Never Die on tehty laulajalegendan perikunnan siunauksella.
Rob Zombien ura elokuvaohjaajana saa jatkoa.
"Edellinen leffa vei kuusi vuotta tehdä, joten toivotaan ettei tämä vie aivan yhtä kauan", toteaa Juuso Laatio.
Myös Game of Thrones -käsikirjoittaja D.B. Weiss löytyy tekijätiedoista.
"Samaistun tarinaan vahvasti", Tom Morello sanoo.
Hevi on paskimmillaankin paskaa, vai miten ne oikein sanoo?
Ihan tällaista ei osaisi ensimmäisenä tältä bändiltä odottaa!
Albumi liittyy tiiviisti bändin kauhuelokuvaan.
Kappale on tehty yhtyeen kauhuleffaa varten.
Ohjaaja Scott Hansen on laittanut projektia varten joukkorahoituksen pystyyn.