Riffi on kuollut, eläköön riffi – Carcass paljastaa lisätietoja tulevasta albumistaan

28.02.2013

Carcass kertoi Terrorizer-lehdelle, että brittibändin tuleva albumi kantaa nimeä Surgical Steel ja se julkaistaan tämän vuoden puolella. Legendaariset grindin kuninkaalliset ovat miksausvaiheen loppupuolella Colin Richardsonin kanssa ja neuvottelevat levy-yhtiöiden kanssa julkaisusta.

Bill Steerin ja Jeff Walkerin lisäksi levyllä kuullaan Aborted-, Heaven Shall Burn– ja Trigger the Bloodshed-rumpali Dan Wildingia. Aivoverenvuodon takia soittokyvyn suureksi osaksi menettänyt alkuperäinen rumpali Ken Owen vierailee mikrofonin varressa.

”Löysin itseni soittamassa riffejä, jotka kuulostavat Carcassilta”, kitaristi Steer kertoo ja jatkaa: ”Tämä tapahtui kaiken reunion-hässäkän jälkeen. Olin soitellut muissa bändeissäni sen jälkeen, mutta kun poimin kitaran kotonani, riffit kuulostivat Carcassilta.”

”Soitin Jeffille, päätimme kirjoittaa muutaman kappaleen ja jos ne osoittautuisivat tarpeeksi vahvoiksi, katsoisimme mihin se johtaa. Sovimme myös, että jos se ei kuulostaisi Carcassilta, hylkäisimme koko homman”, Steer muistelee ja kertoo mielipiteensä nykymenosta:

”Keskustelimme nauhoitussessioissa kuinka riffi on kuollut tai ainakin tekee kuolemaa. Nykymeno pohjautuu paljolti rytmityksiin eikä varsinaisiin riffeihin. Ihmiset jurnuttavat alinta kieltä, mutta ei se ole riffi. Me emme osaa kirjoittaa biisiä, saati sitten albumia, jos meillä ei ole kahmalokaupalla riffejä!”

Tuleva Surgical Steel on siis ensimmäinen Carcass-albumi 17 vuoteen ja aiemmin Walker kuvaili levyä puuttuvaksi lenkiksi Necroticismin ja Heartworkin väliltä. Kappalelista ilmoitetaan myöhemmin, mutta alta löytyy nauhoitettujen kappaleiden nimet.

The Master Butcher’s Apron
The Granulating Dark Satanic Mills
A Congealed Clot Of Blood
A Wraith In The Apparatus
316l Grade Surgical Steel
Cadaver Pouch Conveyor System
Captive Bolt Pistol
Intensive Battery Brooding
None Compliance To Astm F899-12 Standard
Mount Of Execution
1985/Thrasher’s Abattoir
Unfit For Human Consumption
Zochrot
Livestock Marketplace