Yhyy, aina samat bändit, jotka soittaa vielä päällekkäin? Ratkaisu: painu Puntalaan

23.07.2015

Perinteinen parin päivän punkremellys Puntala-rock starttaa huomenna perjantaina 24.7. eikä pääty ennen kuin sen viimeinen bändi on lopettanut mekkalansa sunnuntain vastaisena yönä – tai oikeammin, kun vihoviimeinenkin keesipää on hävinnyt Lempäälän katukuvasta. Siis joskus seuraavalla viikolla, ehkä.

1980-luvulta asti puhtaasti talkoovoimin järjestetty festari tarjoaa tänä vuonna liki 40 esiintyjää, joista kolmannes on ulkomaista perua. Festari levittäytyy myös Etelä-Suomen kaupunkeihin, sillä soittojuhlan ohessa koetaan viisi klubi-iltaa Tampereella, Turussa ja Helsingissä.

Kenties poikkeuksellisinta festivaalin linjassa on, että samoja bändejä vuodesta toiseen ei suvaita eivätkä festarin yhtyeet soita päällekkäin.

– Kun päälavalla soi, on kakkoslavalla roudaustauko, ja päinvastoin. Suomessa on runsaasti hyviä bändejä, siitä tämän tapahtuman järjestäminen ei ainakaan jää kiinni, Puntala-rockin edustaja Mikko Koivuluoma toteaa tiedotteessa.

Festarin esiintyjät, lippuhommelit sun muun informaation voi tsekata Puntalan sivuilta. Tästä näytteeksi suht tuoreen setillisen verran yhtä festarin pääesiintyjistä, legendaarista MDC (Millions of Dead Cops, kuvassa) -jenkkiyhtyettä:

Lisää luettavaa