Japanin kielen sana komorebi tarkoittaa näkyviä auringon säteitä. Niitä kutsutaan kuvataidekielessä myös jumalsäteiksi. Mikäpä olisikaan osuvampi titteli Pariisin villapaitabläkkismestarien uuden levyn avausraidalle.
Kappale suorastaan puhkuu toiveikkuutta, valoa. Laulaja-kitaristi Neige laulaa pehmeällä enkelinäänellään, ja rumpali Winterhalter tykittää päälle blastit. Kontrasti on niin luja, että ehdottomimmat varjoissakulkija-mustametallistit luikkivat sen äärellä takaisin maakuoppiinsa suhisemaan.
Alcest osaa luoda vahvoja tunnelmia levy levyltä yhä luontevammin. Kymmenen vuotta sitten julkaistulla Shelterillä alkanutta voittoputkea jatketaan jo neljännellä levyllä. Alkujaan voimahahmojensa alkusysäyksenä toiminut black metal toimii enää vain viitekehyksenä, jonka ympärille on istutettu valtaisa sävyjen puutarha.
Alcestin musiikki uhkuu itsevarmuutta, levollisuutta ja puhdasta rakkautta musiikkia kohtaan. Se on selkeä tunneilmaisun väline, ja siksikin sen tenho uppoaa niin syvälle.
