Kotimainen Rainbowlicker ilmoittaa soittavansa debyytillään laserpunkkia. Tämä onkin varsin osuva kuvaus yhtyeen musiikista.
Orkesterin kepeä anarkistisuus on kuin raikas tuulahdus modernilla musiikkikentällä. Duo ei ota itseään turhan vakavasti, mutta samaan aikaan aikaan sen musiikista paistaa läpi autenttisuus ja aito intohimo. Laulaja Peps on kuin vinksahtanut yhdistelmä Debbie Harryä ja Lydia Lunchia, ja äänimaisemista vastaava Johan kanavoi onnistuneesti niin Sparksin eklektistä pop-estetiikkaa, uuden aallon synapoppia, elektroa, tranceä kuin eurodanceä.
Kappaleissa on särmää ja vaarantuntua, mutta ne ovat myös pirullisen tarttuvia ja ennen kaikkea tanssittavia. Jopa kaltaiseni introvertti nurkassahiimailija voisi innostua joraamaan, jos tällainen musiikki soisi jollain klubilla. Lyriikat sisältävät jonkin verran nihilististä angstia, mutta onneksi musta huumori tasapainottaa tilannetta.
I Saw the Light, But Turned It Off on todella, todella vaikuttavaa debyytti, josta ei juuri löydy moitittavaa. Jos jotain pitäisi kritisoida, niin ehkä yhtyeen lievää kaavamaisuutta. Niin hyvä kuin kaavansa onkin, osa kappaleista on hieman liian samanlaisia. Ehkä runsaammat temponvaihtelut ja kappalerakenteilla leikkiminen voisivat tuoda uutta kulmaa Rainbowlickerin musiikkiin. Loppupeleissä kokonaisuus pysyy kuitenkin selkeästi plussan puolella, ja levy on suositeltavaa kuunneltavaa niin rokkareille kuin poppareille.