Hyvä balanssi barbaarista takomista ja melodista sävykkyyttä – arviossa Evil Might

Julkaistu Infernossa 9/2022.

11.12.2022
EVIL MIGHT
The Chapel of Old
MISANTROPIA

Lyhytikäiseksi jääneen Evil Mightin takaa löytyy osaamista muun muassa Arthemesiasta ja Rienauksesta. Vuonna 2019 aloittaneen ja nyt siis edesmenneen yhtyeen kaksi demoa on paketoitu kokoelmaksi, joka välittää korutonta ja ehdottoman julmaa sanomaa.

Evil Mightin tekemisessä on hyvä balanssi barbaarista takomista ja melodista sävykkyyttä, mikä kuuluu erityisesti ensimmäisen demon biiseillä. Hieman edeltäjäänsä monipuolisemman toisen demon kolmebiisinen nojaa treenikämppämäiseen ronskiuteen eikä nouse aivan kokoelman alkupään tasolle.

Vaikka Evil Mightin musiikki on rakennettu genren peruspalikoista, suorien vertailukohtien hakeminen osoittautuu hankalaksi. Vanhan Gorgorothin fanit löytänevät sävellyksistä tuttuja piirteitä, mutta melodiamaailmassa on myös musiikkityylin ystäville tuttua suomalaista otetta.

The Chapel of Old on samaan aikaan sekä vihaisen vittumainen tervehdys että hyvästijättö. Porukan tulevaisuus ei ole kuitenkaan täysin taputeltu, sillä kokoonpanosta siinnyt Ignis Mortis jatkanee samoilla linjoilla trendeistä vapaata black metalia välittäen.