Itsetuhoisuudessa rypevästä black metalistaan tutuksi tullut italialaisbändi kuulostaa kymmenennellä albumillaan melko erilaiselta kuin uransa alkuvuosien tuotoksilla. Saatekirje kuitenkin kertoo uuden levyn olevan sekoitus vaihtelevia elementtejä yhtyeen parikymmenvuotisen taipaleen varrelta.
Nihilistic Estrangementin soundimaailmaa lähdettiin etsimään analogisesta tuotannosta ja menneiden vuosikymmenten instrumenteista, mikä tuo yhtyeen rokkaavaan mustaan metalliin miellyttävää pehmeyttä ja ilmavuutta. Se luo hyvän kontrastin musiikin ja sanoitusten paikoin tukahduttavalle synkkyydelle.
Herr Morbidin luotsaama porukka ei ole ollut koskaan sävellyksellisesti ylivertainen. Myös Nihilistic Estrangement lähtee liikkeelle parilla keskinkertaisella kappaleella, kunnes meno hieman yllättäen paranee loppua kohden. Albumin toiseksi viimeiseksi raidaksi jätetty nimikkokappale lienee Forgotten Tombin paras biisi koskaan.
Italialaisten uusin osoittautuu lopulta mukiinmeneväksi julkaisuksi, jonka hyvät hetket peittoavat alkupään tasapaksuuden. Mikäli Ruotsin Shiningiin viittaava synkkyys ja post-blackin herkkyys värähdyttävät viisariasi, Nihilistic Estrangement on tutustumisen arvoinen kokonaisuus.