Vuodesta 1992 enemmän ja vähemmän aktiivisesti messunnut Lord Belial on jäänyt aina tietynlaiseksi ruotsalaisen death/blackin väliinputoajaksi. Siinä missä Dissectionin, Necrophobicin, Nifelheimin ja Watainin kaltaiset tekijät ovat kirjoittaneet nimensä genren kärkeen, Lord Belial on jäänyt eräänlaiseksi ”parin kovan albumin” kulttinimeksi.
Vuoden 1995 Kiss the Goat -esikoisen ja kolme vuosikymmentä myöhemmin ilmestyneen Unholy Trinityn väliin mahtuu kilometrejä. Soittajakolmikon keski-ikä on reippaalti yli viidenkymmenen, ja kokemuksen myös kuulee: Lord Belialille ominainen tyyli on hioutunut vuosien mittaan, jos nyt ei huippuunsa, niin ainakin tunnistettavaksi.
Unholy Trinity on sitä mitä siltä osaa odottaa: melodista death/black metalia vankasti saatanallisella sisällöllä. King Diamond -kitaristi Andy LaRocquen loihtima äänimaailma on muodostunut yhtyeen tavaramerkiksi useammalla aiemmallakin levyllä, eikä muutosta ole luvassa silläkään saralla. Lord Belial edustaa ennen kaikkea pysyvyyttä ja järkähtämättömyyttä, mille on tässä maailmanajassa varmasti tarvetta.
Mitä Unholy Trinityltä sitten jää käteen? Eipä oikeastaan muuta kuin tasaisen hyvä Lord Belial -albumi, jonka voisi sijoittaa melkeinpä mihin tahansa vaiheeseen yhtyeen uraa. On ehkä hieman tylyä sanoa, että yhden Lord Belial -levyn kuultuaan on kuullut ne kaikki, mutta väitteessä on mukana myös ripaus totuutta.