Suomalaisen Marko Lehtisen ja hänen sveitsiläisen vaimonsa Nadinen Ashtar on bändiprojekti, jonka ilmaisussa kylmä black metal kohtaa tunnelmametallivaikutteet. Bändin musiikki on huomattu vaikutusvaltaisillakin tahoilla, sillä Celtic Frostin ja Triptykonin Tom G. Fischer nimesi duon Ilmasaari-debyytin vuoden 2015 suosikkilevyjensä kärkikymmenikköön.
Ashtar pyrkii luomaan musiikillaan vahvoja mielikuvia. Kappaleet ovat kiireettömästi kulkevia teoksia, jotka liukuvat perinteisen äärimetallin kautta hiljaisuutta huokuviin väliosiin ja niistä takaisin. Vaikka albumin nimi on jälleen suomea, Nadine kärisee kirjoittamansa sanoitukset englanniksi, mikä on tietysti looginen ratkaisu.
Kaikuja on pitkälti fiilismusiikkia, jonka sijoittaminen post-black-karsinaan ei ole lainkaan liioiteltua. Ashtarilla ei ole kuitenkaan saumoja genrensä kovimpien sarjaan, sillä ilmaisunsa on vielä hitusen liian amatöörimäistä laukaistakseen kunnon tunnemyrskyjä ja äärimetallipsykooseja.
Ashtar tekee hommansa pitkän kaavan kautta, mutta homma kaipaa selkeästi lisää ytimekkyyttä ja roskaisuutta. Löytyisiköhän menestyksen avain tälläkin albumilla kuulluista sludgehtavista riffeistä?