Pätevän esikoislevyn viime vuonna julkaisseen norjalaisen Misotheistin solisti B. Kråbøl kokeilee kykyjään hieman pääbändiään synkkäsävyisemmän ja musiikillisesti passiivisemman sivuprojektin muodossa.
Enevelden debyytillä soi vahvasti toistoon perustuva ja enimmäkseen verkkaisesti kaarteleva black metal, jossa on ripaus myös funeral doomia ja dark metalia. Kuten Misotheistin, myös Kråbølin sooloprojektin matalasävyiset karjuntalaulut viittaavat kuolometallin suuntaan, mikä tuo hyvää vaihtelua tavanomaisempaan black metal -ilmaisuun.
Keskimäärin hieman alle kymmenminuuttiset kappaleet lipuvat ohitse sen ihmeempiä jälkiä jättämättä, mistä johtuen päällimmäisin ajatus albumista on ruumiinlämpöinen ”ihan kiva”, mikä on takuulla kaikkea muuta kuin Kråbøl lähti sävellyksillään hakemaan. Enevelden eduksi on kuitenkin laskettava, että projektin ilme on melko persoonallinen, mikä ei ole tänä päivänä itsestäänselvyys.
Enevelden musiikki saattaa iskeä vähäeleisestä black metalista nauttiville. Huomattavaa on, että levyn ymmärtäminen kaipaa selkeästi oikeaa mielentilaa, jollaista en ole onnistunut ainakaan vielä itsestäni löytämään.