Kokonaisvaltainen elämys, jota on vaikea kuvailla sanoin – arviossa Dark Buddha Rising

Julkaistu Infernossa 11/2018.

08.03.2019
Dark Buddha Rising
The Black Trilogy
Svart

Psykedeelinen dronebändi Dark Buddha Rising on edustanut lajinsa kärkipäätä pitkään ja hallitsee niin hypnoottisen jumituksen kuin transsendentiaalisen riffittelynkin. Nyt käsillä oleva julkaisu muodostaa Black Trilogyksi nimetyn kokonaisuuden, joka pitää sisällään levyt Ritual XI (2008), Entheomorphosis (2009) ja Absolute Transfinite (2011). Bonukseksi on ympätty vuonna 2007 ilmestynyt debyyttialbumi I.

Viimeksi mainitulla suomalaisyhtyeen musiikki hakee vielä muotoaan, eikä se onnistu pitämään kaikkia lankoja täysin hyppysissään. Kokonaisuus tuntuu jossain määrin päämäärättömältä improvisoinnilta, olkoonkin, että seassa on timanttisia hetkiä. Debyytti herättää kuitenkin mielenkiinnon ja aavistuksen siitä, että jotain suurta ja hienoa on odotettavissa.

Ritual XI:llä ryhmä on fokusoituneempi ja onnistuu saavuttamaan luonnollisen flowtilan, mikä kuuluu soiton ja ilmaisun rentoutena. Entheomorphosis ja Absolute Transfinite hilaavat ilmaisua asteen verran raskaampaan suuntaan, vaikka eipä yhtyeen musiikki ollut järin kevyttä aiemminkaan.

Tämäntyylisessä musiikissa on vaikea arvioida albumeita yksittäisten kappaleiden valossa, sillä kyseessä on kokonaisvaltainen elämys, jota on vaikea kuvailla sanoin. Tämä on sielunmusiikkia, jota voi suositella huoletta niille, jotka haluavat pörinänsä astetta dynaamisemmassa muodossa. Tämä paketti tarjoaa mielenruokaa pitkäksi aikaa.