Kokoonpanolla on juuri sopivasti seikkailumieltä – arviossa Black Peaks

Julkaistu Infernossa 9/2018.

23.01.2019
Black Peaks
All That Divides
Rise

Kuusi vuotta kasassa ollut brittinelikko puskee pihalle toisen kokopitkänsä tarjoten eloisaa ja tunteikasta post-hardcoresta ammentavaa progea.

Yhtyeen tähtäin on korkealla, sillä albumin tuottajana on muun muassa Musen ja Foo Fightersin kanssa työskennellyt Adrian Bushby. Ironista kyllä, sinänsä onnistunutta äänimaailmaa nakertaa inhasti miksaus, joka on puurouttanut pahasti eritoten rumpusoundit.

Itse musiikissa on vahvoja muttei itsetarkoituksellisia kontrasteja: sapekasta kapinaa, riutumista ja nöyrää toivon etsimistä. Sävellyksissä on annettu mukavasti sijaa verenkiertoa kiitettävästi kiihdyttäville melodioille.

Kokoonpanolla on juuri sopivasti seikkailumieltä, sillä se tekee kappaleissaan oivaltavia mutta oikeutettuja käänteitä. Biisejä imartelee toistuva vaikuttavimpien tunnetilojen säästäminen niiden loppupuolelle. Toisaalta tämä herättää kysymyksen, voisiko materiaali olla vieläkin parempaa, jos sen ydin olisi tässä väkevimmässä aineksessa.

Solisti Will Gardnerin monipuolisuutta on kehuttu syystä. Yllättävän luontevat siirtymät falsetista aina karheaan kirkumiseen asti tapahtuvat trapetsitaiteilijan itsevarmuudella ja johdattavat musiikillisia mielentiloja kapellimestarin otteella. Gardnerin äänenkäytössä kuuluva halu paeta piinaavaa todellisuutta heijastelee hyvin sitä huolta, joka liittyy levyä inspiroineisiin yhteiskunnallisiin vastakkainasetteluihin.

All That Divides on oiva paketti, vaikka mukana on vielä pientä hakemista. Huipputason solistin ja täyteläisen tyylin puolesta Black Peaksin uranäkymät ovat hyvin valoisat.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja