Kylmästä kivestä veistettyä mustaa metallia – arviossa Noitila

Julkaistu Infernossa 9/2023.

06.12.2023
NOITILA
Langennut
NORDVIS

Täysin tyhjästä ilmestyvä Noitila pitää majapaikkaansa kaiketi Koillis-Suomessa, joka ei ole varsinainen kotimaisen black metalin hotspot. Jostain syvältä metsien siimeksestä kajahtava musiikkinsakin on hieman kotimaan perustarjonnasta poikkeavaa ja viittaa musiikillisesti selkeästi enemmän lännen suuntaan.

Noitilaan lienevät vaikuttaneet sekä modernimmat nimet kuten Panphage että hieman kauempaa historiasta löytyvät Darkthrone ja Ulver. Musiikki on siis kylmästä kivestä veistettyä mustaa metallia, joka onnistuu kirpaisemaan ajoittain hienoilla melodioillaan ja ennen kaikkea vereslihaisella tunnelmallaan.

Langennut on mielenkiintoista mutta vielä hivenen raakilemaista tavaraa. Suomeksi messutut sanoitukset voi napsia helposti korvakuulolta, ja soittopuoli on melkoisen luomua, hetkittäin kankeaakin. Ollaan siis kaukana turboahdetusta modernista metallista, mikä on osa Noitilan viehätystä.

Noitilan pelinavaus on pätevä, mutta jatkossa kaksikolta kuulisi mielellään aavistuksen karsitumpia ja suoraviivaisempia kappaleita. Niin musiikin pohjimmainen juoni pääsisi paremmin esille.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja