Kaksi tasalaatuista death metal -levytystä puskenut alankomaalaisakti on varsin koukuttavassa iskussa. Mukana on perustamisvuodesta 2009 lähtien ollut vain yksi mies, Michel Jonker, joka on vastuussa kaikesta musiikista.
Yhtyeen kuolosaagan kolmas kokopitkä tarjoaa taattua vanhan liiton dödistä muun muassa maanmiestensä Asphyxin ja Pestilencen hengessä. Tunnelmat tapailevat myös kuolon synkempää laitaa, mistä tulevat mieleen esimerkiksi ruotsalaiset Vampire ja Repugnant. Täyteläisen rouheassa ja rosoisessa äänimaailma on onnistuttu tyylille asiaankuuluvalla tavalla.
Mikä kuitenkin parasta, kappaleet ovat pirun toimivia. Tahti on ehkä aavistukseen aiempaa hitaampi ja fokusta tunnustaan siirtäneen purevaan grooveen ja melodiapilkkuihin. Mitään uutta lajityypille ei tarjota, mutta vanhaa kierrätetään mielekkäästi tehokkaiden sovitusten voimalla. Noin 40-minuuttinen levy pitää homman sopivan kompaktina ilman turhanpäiväisiä krumeluureja. Voidaan puhua hyvästä death metalista, kun musisointi saa pään takomaan ja tuntuu munaskuissa.
Vaikka bändiltä taittuu sekä paahtaminen että keskitempovyöryttely, jälkimmäisessä Entrapment tuntuu olevan tappavimmillaan. Tästä käyvät esimerkeiksi perkuleellisesti mukaansa tempaavat Omission ja Withering Souls.