Kymmenisen vuotta toiminnassa ollut Palesloth on saanut möyriä kotimaamme undergroundissa suhteellisen rauhassa, mutta uusi Hallusensations-ep osoittaa merkkejä siitä, että bändi on valmis astumaan toiselle tasolle.
Joensuulaisbändi istutetaan usein stonerin ja sludgen pariin, mutta minun korviini musiikistaan löytyy vivahteita myös death metalista ja tietystä hankalasti määriteltävästä suomalaisesta melankoliasta, jota ovat vyöryttäneet levyillään esimerkiksi Ghost Brigade ja Insomnium sekä lukuisat muut kotoiset raskasmetalliyhtyeet.
Neljän kappaleen Hallusensations ei ole lähelläkään täydellistä julkaisua, mutta siltä todellakin paistaa läpi, että Palesloth on löytämässä hiljalleen musiikilleen sopivat puitteet.
Palesloth ei tarvitse enää kuin muutaman todella tarttuvan kappaleen sekä hieman lisää röyhkeyttä ja itsevarmuutta. Hallusensationsin alkupäähän ladatut nimikkobiisi ja Psychosis-kappaletrilogian ensimmäinen osa The Druids lupailevat hyvää jatkon kannalta.