Möngertää keskinkertaisuuden mättäällä – arviossa Arallu

Julkaistu Infernossa 10/2022.

04.01.2023
ARALLU
Death Covenant
HAMMERHEART

Israelilaisten äärimetallibändien eturintamaan jo 25 vuotta kuulunut Arallu ei ole onnistunut tekemään kunnollista kansainvälistä läpimurtoa. Syy tähän käy selväksi yhtyeen kahdeksanteen kokopitkään tutustuessa.

Death Covenantilla soi selkein death metal -painotuksin toteutettu black metal, joka asuu samalla maaperällä Melecheshin, Moonspellin, Nilen ja vanhan Rotting Christin kanssa. Itämainen ja eksoottinen tunnelma toimii Arallun käyntikorttina, mutta se myös takuulla ärsyttää jääräpäisimpiä ja puritaanisimpia metallifaneja.

Arallun musiikissa on vaihtelevuutta ja mielenkiintoisiakin hetkiä, mutta yleiskuva on näennäisestä tulisuudestaan huolimatta ihmeellisen laimea. Tuntuu siltä kuin bändi möyrisi läpi levyn jonkinlainen taiteellinen käsijarru päällä. Lieneekö sitten vain iän tuomaa väsymystä, tiedä häntä.

Death Covenantissa olisi aineksia hyväksi albumiksi, mutta tällä kertaa Arallu jää möngertämään keskinkertaisuuden mättäälle. Jatkossa mukaan lisää aidolta kuulostavaa tunnetta, niin voidaan puhua aivan toisenlaisesta yhtyeestä.