Keskivertoa toimivampaa melodista black metalia viiden levyn verran tehtaillut ruotsalaisbändi on antanut lupauksia kunnon osumasta oikeastaan koko kymmenvuotisen uransa ajan. Musiikin viimeisin terä on kuitenkin jäänyt aina kateisiin.
Uuden levyn puitteet ovat kunnossa. Levyn on tuottanut Hiili Hiilesmaa ja masteroinut Dan Swanö. Myös sävellyksiin on panostettu hyvällä otteella – meininki on siis paljon muuta kuin toisella kädellä tehtyä Dissection-apinointia. Onkin oikeutettua sanoa, että Netherbirdin omat kasvot rupeavat hiljalleen nousemaan esiin länsinaapurin äärimetallimassan joukosta.
Into the Vast Uncharted sekoittelee eeppistä maalailua ja kirpeää metallitykitystä oivasti. Noin 37-minuuttiselle albumille on puristettu mukavasti bändin musiikin olennaisimmat piirteet ja pari varsin kovaa kappalettakin. Silti periaatteessa kaiken aivan oikein tekevien miesten biisikynästä jää yhä puuttumaan se kaikkein kovin terä, joka veisi yhtyeen nimen melodisen death/blackin klassikkosarjaan, mainitun Dissectionin ja Sacramentumin kaltaisten klassikoiden joukkoon.
Netherbird on oiva tutustumiskohde melodisesta ärjyilymetallista pitäville, mutta saman tyylilajin parhaimpien tuotosten joukkoon tukholmalaisilla on vielä pienen iäisyyden mittainen matka.