Vuosikymmenen murissut lemiläisporukka on treeninsä tehnyt. Pienjulkaisuilla hiottu ilmaisu räjähtää hitaan alun jälkeen päin näköä sellaisella voimalla, että hieman ihmetyttää, miksi levy on pitänyt julkaista omakustanteena.
Toisaalta Jumalansa tappaneet ei sisällä niin omaleimaista death metalia, että sen markkinointi olisi mitenkään helppoa. Bändi jyrähtelee asiansa suomeksi, minkä vuoksi mielleyhtymiä kotimaisiin kollegoihin ei voi välttää.
Musiikillisesti bändin esikuvat löytyvät kuitenkin rajojen takaa. Synkeää melodisuutta tai tylsää raahautumista ei suosita, vaan ote on hyökkäävä ja väkivaltainen. Temponvaihteluja on melko paljon, mikä tekee kappaleista välillä vaikeasti sisäistettäviä.
Lisäkuuntelujen avulla sekavahkot biisirakenteet alkavat kuitenkin käydä tutuiksi ja soittopuolen törkeä tiukkuus alkaa loistaa. Erityisesti rumpalin sujuva, röyhkeästi silmille tuleva nakutus on brutaalia työtä.
Melodioita hyödynnetään lähinnä hyvin toimivissa kitarasooloissa, ja maltillisella teknisyydellä sävytetään loput. Pääosin ilmaisu on kuitenkin silkkaa tummasävyistä vihaa. Myös orgaanisesti ruhjova soundi on viilattu mainiosti paikoilleen.
Kasvoton on saanut namiskat sen verran hyvin kohdilleen, että toteutuksesta on vaikea keksiä mitään parannettavaa. Kappaleita ei voi pitää erityisen hitikkäinä, ja paikoin lähes kaaoksen rajamaille menevän mätön tieltä on uhrattu tarttuvuutta. Homma toimii, mutta selkeämmät rakenteet ja täten myös paremmin mieleen iskeytyvät kappaleet takaisivat vieläkin tehokkaamman tuloksen. Erittäin kova avaus joka tapauksessa.