Edellinen kohtaamiseni kotimaisen Silent Voicesin kanssa tapahtui aika tarkkaan kaksi vuosikymmentä sitten. Tuolloin Klasu soitti Metalliliitossa raidan yhtyeen Nothing Lasts Forever -demolta. Dream Theaterin ystävään kappale putosi niin hyvin, että demo päätyi lopulta myös omaan hyllyyn. Sittemmin yhtye on ehtinyt julkaista useampia pitkäsoittoja, joiden suhteen tämä Kokkolassa vuonna 2015 äänitetty live toimii kelpo kokoelmana.
Äänimaailma on hieman karkeaa kitarasoundia lukuun ottamatta hyvin onnistunut. Monessa mukana olevat ammattimiehet hoitelevat tonttinsa maailmanluokan elkein, ja erityisesti laulaja Teemu Koskela olisi vahvistus missä ympyröissä tahansa.
Tyylillisesti Silent Voices ei ole irtautunut alkuajoistaan kovinkaan kauas. Progressiivinen metalli tuo edelleen mieleen Unelmateatterin tekemiset, joskin nykyään mukana on myös melodisen heavyn ilmavampaa ja suorempaa tarttuvuutta.
Onnistuneesti heitetty Black Sabbathin Cross of Thorns kertoo omaa kieltään bändin vaikutteista. No Turning Back sopisi hyvin myös David Coverdalen laulettavaksi. Yleistäen ja omaa nykymakuani peilaten vaikuttaisikin siltä, että bändin perinteisimmiltä vesiltä ammentava materiaali toimii progressiivisempaa ilottelua paremmin.
Silent Voices ei esitä mitään järin omaperäistä, mutta tarttuvat ja huolella sävelletyt kappaleet nousevat selvästi keskivertoapinoitsijaa korkeammalle. Rautaista osaamista alusta loppuun.