Crimfall liikkuu hyvin pitkälle samassa vesistössä toisen kotimaisen poppoon, Ensiferumin, kanssa. Folkahtavaa, soundtrackmaista ja eeppistä metallia soittavan yhtyeen kolmas levy on kulkeutunut isompiin ympyröihin, sillä julkaisijana toimii Metal Blade.
Amain on toteutukseltaan ammattimainen ja onnistuu välttämään genren pahimmat kliseet, vaikka niihin pyrkii turvautumaankin. Soitto ja laulu kulkevat, ja mahtipontiset äänimaisemat luovat kuulijan päähän visuaalisen kartaston, mistä kiitosta. Puhtaat laulut toimivat niin maskuliinisella kuin feminiinisellä puolella, mutta ärinäosasto on vähän nihkeän kuuloista. Olisin suosinut enemmän Rhapsody-linjaa.
Vaikka minulla ei ole Amainin lyriikoita hallussani, olen aistivinani tietynlaista teemalevyn tuntua. Genre huomioon ottaen tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää.
Vaikka Amainilla on ansionsa, se vaipuu väistämättä keskinkertaisuuden suohon. Levy kuulostaa hyvältä, mutta sen sävellykset eivät loppupeleissä oikein säväytä. Toivoa on, mutta tällä hetkellä onnela siintää vielä kaukana horisontissa.